Haaveissa etätyöt ulkomailla? Tässä lista selvitettävistä asioista
Oletko säkin aina haaveillut siirtäväsi toimistosi palmun alle? 🌴 Etätöiden tekeminen toisessa maassa voi olla käytännössä hyvinkin yksinkertaista, mutta ennen muuttoa on kuitenkin paljon selvitettäviä asioita. Tässä blogissa listaan seikkoja, jotka vaativat huomiotasi ennen kuin voit pistää etätyöskentelyhaaveesi toteen. Listaan ne sukeltamatta turhan syvälle, sillä käytännöt vaihtelevat kohdemaasta riippuen. Käytän esimerkkinä pääasiassa EU-maita, sillä niissä pätee pitkälti samat säännöt. Kehotan kuitenkin, että selvität kaikki suunnitelmiasi koskevat säädökset vielä virallisista lähteistä
Sisältää mainoslinkin (merkitty *-merkillä)
Toteutin unelmani viime syksynä, kun lähdin ensimmäistä kertaa etätöihin Suomen kylmeneviä säitä pakoon. Vietin pisimmän kolmen kuukauden mittaisen etätyöjaksoni Portugalin Algarce Coastilla ja sen jälkeen jatkoin etätöitä Kaakkois-Aasiassa; olin kuukauden Vietnamissa, kuukauden Thaimaassa ja kahden viikon pätkän reissasin Kambodžassa ja Laosissa. The best time of my life!
Etätyöpisteeni Thaimaan Koh Samuilla
Sovi etätyöstä työnantajan kanssa
First things first. On tärkeää selvittää minkälaisilla ehdoilla työnantajasi antaa luvan työskentelyyn muissa maissa. Kaikki työnantajat eivät moista salli ja osalla saattaa olla rajoituksena Euroopan alueella pysyminen. Työnantajan täytyy tarkistaa vaikuttaako etätyöntekijän muutto toiseen maahan työsopimukseen ja millä tavoin. Saattaa olla tarpeen päivittää sopimusta tai laatia lisäsopimuksia.
Selvitä myös, maksaako työnantaja esimerkiksi puhelinlaskusi myös ulkomailla ollessasi ja mitä mahdollisille muille työsuhde-eduille käy reissun aikana. Jos suunnitelmissasi on työt EU:n ulkopuolella, helpoin ja halvin vaihtoehto on hankkia paikallinen prepaid-numero, mutta monet operaattorit tarjoavat myös reissupaketteja maailmalle, niin voit säilyttää oman numerosi.
Työaika ja etätyösäännöt ulkomailla
Koska kohdemaa saattaa olla eri aikavyöhykkeellä on tärkeää selvittää etätyön pelisäännöt työnantajasi kanssa – mihin aikaan työt suoritetaan, miten viestintä hoidetaan ja milloin sinun tulee olla saatavilla? Kuten aina, on etätyöskentelyssäkin tärkeää käyttää suojattua verkkoyhteyttä. Suosittelenkin hankkimaan VPN-palveluntarjoajan, joka suojaa yksityisyyttä ja estää seurantasivustot ja muut haitalliset sivustot, jotta työnantajasi tiedot ovat turvassa. Oman yhteyteni reissussa suojasi NordVPN. Saat muuten *tämän linkin kautta jopa 74 % alennusta NordVPN:n 2 vuoden sopimuksista ja 3 lisäkuukautta ilmaiseksi! Palvelulla on myös 30 päivän rahat takaisin -takuu, jos et jostain syystä olisi tyytyväinen – mutta en usko, että siitä on pelkoa.
Huolehdi vakuutukset kuntoon
Etätyö ulkomailla vakuutetaan samoin kuin lähityökin ja etätöitä ulkomailla tekeviä koskevat samat säännökset kuin läsnätyötä tekeviä. Työnantajan ottama työtapaturmavakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa – mutta etätyössä sattuneet vahingot ja sairastumiset eivät välttämättä kuulu työtapaturmavakuutuksen piiriin. Varaudu siis ottamaan sairaus- ja tapaturmavakuutus omille harteillesi. Se ei tosin ole ongelma, kunhan hankit tarpeeksi kattavan ja pitkäkestoisen matkavakuutuksen.
Kotirannan maisemat Algarven rannikolla Portugalissa
Valitse etätyökohde huolellisesti
Ennen lähtöpäätöstä on hyvä pohtia matkakohdetta tarkkaan. Suomalaiselle varmastikin ilmasto on hyvin merkittävä seikka, mutta sen lisäksi tulisi perehtyä kohteen turvallisuuteen, hintatasoon ja infrastruktuuriin (ainakin toimiva nettiyhteys eikä jatkuvia sähkökatkoksia) sekä tietenkin huomioida omat toiveet vapaa-ajan tekemisen suhteen.
Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, kannattaa etätyökohteen valinnassa huomioida myös aikaero Suomeen. Jos työnantaja vaatii, että työtä tehdään Suomen kanssa samassa ajassa, saattaa olla kurjaa joutua työskentelemään epäsopivina aikoina, kuten vaikka keskellä yötä. Aluksi mietin matkustamista Etelä-Amerikkaan, mutta siellä Suomen klo 8.00-16.00 on maasta riippuen noin klo 24.00-8.00 paikallista aikaa, mikä ei kuulostanut houkuttelevalta. Euroopan maat ovat tietenkin vähäisestä aikaerosta johtuen hyvä vaihtoehto. Pidin kovasti myös Kaakkois-Aasian työskentelyajoista: Aloitin työt paikallista aikaa klo 13 ja lopettelin ilta yhdeksältä. Paras aika eli päivä jäi matkakohteesta nauttimiseen ja kerkesi vielä illallisellekin!
Laosin Luang Prabangista löytyi upein vesiputous, jossa olen koskaan käynyt (kuvassa vain yksi osa putousta)
Millainen on kohdemaan lainsäädäntö maassa oleskelulle?
Etätyössä pysytään pääasiassa oman lähtömaan työlakien ja työehtosopimuksen piirissä. Sinun tarvitsee kuitenkin selvittää millä ehdoin maassa saa oleskella ja työskennellä toisessa maassa olevalle yritykselle. Tarvitaanko maassa jonkinlaista viisumia, oleskelu- tai työlupaa? Muista tehdä tarvittavat hakemukset hyvissä ajoin.
Euroopan unionin kansalaiset voivat oleskella toisessa EU-maassa enintään kolme kuukautta voimassa olevan henkilökortin tai passin turvin, jos työskentelevät tai toimivat maassa itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kolmen kuukauden jälkeen sinua voidaan vaatia rekisteröimään oleskelusi virallisesti (yleensä kunnanvirastossa tai poliisiasemalla), mistä todisteena annetaan rekisteröintitodistus. Sitä varten tarvitaan tiettyjä asiakirjoja; työssäkäyvänä sinun tulee toimittaa joko työtodistus tai työhönottotodistus työnantajalta, ja yrittäjänä todistus, joka osoittaa, että työskentelet ammatinharjoittajana.
Sen sijaan muualla maailmassa tarvitaan yleensä viisumia. Olin alkuvuodesta 2024 etätöissä Vietnamissa, Thaimaassa, Kambodžassa ja Laosissa. Vietnamiin sekä Thaimaahan saa matkustaa Suomen kansalaisena ilman viisumia. Vietnamissa saa oleskella viisumitta maksimissaan 45 päivää ja Thaimaassa 30 päivää. Kambodžaan ja Laosiin saa hankittua turistiviisumit kätevästi rajalta ja ne valtuuttivat 30 päivän oleskeluun. Viisumityyppeihin ja niiden uusimiseen kannattaa tutustua kohdemaiden omilta virallisilta sivuilta.
Kämppikseni lähes koko etätyöskentelyajanjakson ajan
Verotus ulkomailla
Verot tulee maksaa verotukselliseen kotipaikkaan, joka määräytyy eri maissa vähän eri määritelmien mukaisesti. Yleisesti ottaen sinua pidetään verovelvollisena maassa, jossa vietät yli 6 kuukautta vuodessa. Eli jos olet etätöissä alle 6 kk, niin veronmaksu säilyy Suomeen. Yli 6 kuukauden oleskelun jälkeen verotus määräytyy maan lainsäädännön ja sen Suomen kanssa solmiman verotussopimuksen mukaisesti. Verotussopimuksella estetään kaksinkertainen verotus, jottet joudu maksamaan veroja kotimaan lisäksi oleskelumaahasi.
Maisemia Ha Long Bayn risteilyltä Pohjois-Vietnamista
Sosiaaliturva ja terveyspalvelut ulkomailla
Alle puoli vuotta kestävän oleskelun aikana kuulut yleensä Suomen sosiaaliturvan piiriin. Mikäli oleskelet pysyvästi Suomen ulkopuolella, oikeus Suomen sosiaaliturvaan lakkaa. Tällöin sinun on selvitettävä, millä ehdoilla olet oikeutettu oleskelumaan sosiaaliturvaan. Työnantajan kannattaa hakea työntekijälle Eläketurvakeskuksesta (ETK) A1-todistus, josta käy ilmi, että työntekijän kohdalla sovelletaan Suomen sosiaaliturvalakeja ja sosiaaliturvamaksut maksetaan Suomeen. Sen saamiseksi ulkomailla tehtävän etätyön tulee olla tilapäistä ja se saa kestää enintään 2 vuotta. ETK:n myöntämän A1-todistuksen perusteella työntekijä saa myös eurooppalaisen sairaanhoitokortin, joka oikeuttaa saamaan välttämätöntä sairaanhoitoa EU-maissa.
EU:n ulkopuolella sosiaaliturva määräytyy kohde- ja lähtömaan lakien mukaan, joten sosiaaliturva-asiat kannattaa selvittää aina ennen ulkomaan etätöiden aloittamista. Työntekijän etätyö muualla kuin EU-maassa, ETA-alueella tai muussa sopimuksettomassa maassa voi merkitä työnantajalle kaksinkertaista maksuvelvollisuutta, eli työnantajan sosiaaliturvamaksut on maksettava sekä Suomeen että maahan, jossa työntekijä työskentelee.
Jos oleskelet ulkomailla yli kuusi kuukautta, on siitä aina ilmoitettava Kelaan. Tällöin myös Suomeen palaamisesta on ilmoitettava.
Seikkailemssa Koh Rong Samloemin saarella Kambodžassa
Asunnon hankinta ja vuokraaminen ulkomailla
Ennen muuttoa toiseen maahan on tärkeää selvittää asunnon hankinta- ja vuokrausmahdollisuudet ja tutustua asuntomarkkinoihin. Selvitä, millaisia asuntoja on tarjolla, millainen vuokrataso on ja ennen kaikkea miltä sijainnilta asunnon haluat vuokrata. Selvitä myös mitä muita asumiskustannuksia asumiseen sisältyy, voiko sopimuksen tehdä vain määräajaksi tai kuinka pitkä irtisanomisaika on, jotta tiedät soveltuuko kohde omaan käyttöösi.
Vuokra-asuntojen lisäksi vaihtoehtona on tietenkin Airbnb-asunnot ja muut lyhytaikaiseen vuokraukseen tarkoitetut majoitukset. Alueen Facebook-ryhmistä voi myös löytyä houkuttelevia asuntotarjouksia, joissa voi löytää itselleen asunnon tai muuttaa jonkun kämppikseksi. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä paikallisiin asunnonvuokrausfirmoihin ja kiinteistönvälittäjiin. Asunnonvälityssivustoilla saattaa nimittäin olla huijareita liikkeellä.
Potentiaalisen asunnon löydyttyä tulee tietenkin selvittää millaisia vakuuksia vuokraamiseen liittyy. Mitään vakuusmaksuja ei tule maksaa ennen kuin olet nähnyt asunnon ja avaimet ovat kädessäsi. Asunnon vuokrasopimuksen tekeminen saattaakin olla kinkkistä, jos et pääse katsomaan asuntoa ja allekirjoittamaan sopimusta paikan päälle, mutta mahdotonta se ei ole! kannattaa pyytää vuokraajaa lähettämään video asunnosta ja selvittämään sen kulut ja kommervenkit yksityiskohtaisesti. On hyvä tarkistaa ainakin kuuluuko sähkö, vesi ja netti sopimukseen vai tarvitseeko sinun itse tehdä sopimukset. Kannattaa myös varmistaa, että wifin nopeus vastaa tarpeitasi. Huolehdi lopuksi, että kaikki oleellinen on merkitty vuokrasopimukseen epäselvyyksien varalle.
Rakas asuntomme Algarve Coastilla Portugalissa
Auringonlaskut parvekkeeltamme olivat upeita
Kokemuksemme asunnonvuokrauksesta Portugalissa ja Kaakkois-Aasiassa
Kun etsimme asuntoa Portugalin Algarve Coastilta, aloitimme etsintämme Idealistasta, joka on asuntojenvälityssivusto, joka toimii ainakin Portugalissa ja Espanjassa. Prosessi kesti kokonaisuudessaan varmaan kuukauden ja mukaan mahtui lukemattomia vastaamattomia asuntotiedusteluviestejä ja muutamia huijausyrityksiä. Ongelmana Portugalissa on, ettei siellä haluta vuokrata asuntoja lyhyeksi ajaksi (eikä toisaalta myöskään koko vuodeksi), sillä vuokraustoimintaympäristö toimii sesonkien mukaan: on season on toukokuusta lokakuuhun ja off season lokakuusta toukokuuhun – ja näinä aikoina on täysin eri hinnat.
Näin ollen muuttaessamme rannikolle syyskuun lopussa olisi meidän (suomalaisen kämppikseni kanssa) täytynyt vuokrata asunto toukokuulle asti. Onneksi onnistuimme kuitenkin saamaan aivan erinomaisen ja suhteessa edullisen asunnon kolmen kuukauden määräajaksi – ja saimme neuvoteltua myös kissani mukaan sopimukseen! Vuokrasimme asunnon yksityiseltä vuokranantajalta Idealistasta ja allekirjoitimme vuokrasopparin sähköisesti (vuokranantajaa täytyi opastaa prosessissa) muutama viikko ennen muuttoa. Maksoimme yhden kuukauden vuokraa vastaavan vakuusmaksun (pankkisiirrolla) saavuttuamme asuntoon.
Vietnamiin muuttaessamme vuokrasimme asunnon kuukaudeksi Airbnb:n kautta, mutta selailimme myös useita vuokraussivustoja. Se oli paljon suoraviivaisempi prosessi, sillä rahat lähtivät tililtä heti varauksen teon jälkeen. Thaimaassa, Kambodžassa ja Laosissa asuin / asuimme pelkästään hotelleissa, mökkikylissä ja Airbnb-huoneissa.
Kirjoittelen asumisesta Kaakkois-Aasiassa ja Algarve Coastilla vielä myöhemmin!
Näkymät Nha Trangin asuntomme ikkunasta Vietnamissa
Näkymät 16. kerroksesta vieressä olevalle rannalle
Kulttuurierot ja arjen järjestelyt etätöissä
Muutto toiseen maahan tarkoittaa myös uuteen kulttuuriin ja arjen järjestelyihin sopeutumista. Kannattaakin ottaa selvää kohdemaan kulttuurista, käytännöistä ja arvoista etukäteen. Lisäksi on hyvä miettiä, mitä kohteessa liikkuminen vaatii. Esimerkiksi Algarve Coastilla oli aika huonot julkiset liikenneyhteydet (ainakin noin off seasonilla), joten liikuimme Boltilla ja vuokrasimme myös auton useasti. Kaakkois-Aasissa pöristelimme Grab-skootteritakseilla ja rauhallisemmissa kohteissa vuokrasimme myös itse skootterin. Etukäteen kannattaa tsekata myös mitä palveluita alueella on saatavilla ja mistä saa tarvittaessa hoitoa (itsehän asioin 5 kertaa sairaalassa ja kissa 3 kertaa).
Alkuun skootterilla ajaminen jännitti, mutta ensimmäisen päivän jälkeen rakastin pöristellä pitkin Koh Samuin saarta Thaimaassa
Hoi An oli Vietnamin suloisin kylä
Olisikohan siinä nyt kaikki oleellisimmat seikat, jotka huomioida, kun suunnittelet etätöitä toisessa maassa! Expat-elämä diginomadina ulkomailla (sairaalareissuista huolimatta) on ollut ehdottomasti elämäni parasta aikaa ja suosittelen kokemusta kaikille! Tulen kirjoittelemaan aiheesta ja kokemuksistani vielä paljon lisää!
Onko sulla kokemuksia ulkomailla asumisesta? Missä päin olit ja miten asian järjestäminen sujui? :)
LUE MYÖS: Etätyöt maailmalla – 25 työtä, joita voit tehdä mistä tahansa
Ps. Kaikki työtä käsittelevät postaukseni löydät kootusti Work à la Sara -tägin alta ja matkailuun liittyvät julkaisut löytyvät kategoriasta Travel à la Sara!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara