Kosin must see -kohteet
Viimekertaisessa postauksessa esittelemäni Kosin luonnonihmeiden lisäksi Kosilla on paljon muutakin näkemisen ja kokemisen arvoista! Tässä postauksessa jaan kokemuksia, matkavinkkejä sekä kohdevinkkejä Kosin saarelle. Näistä must see -kohteista osa on ihan Kosin kaupungissa, kun osa taas vaatii vähän matkantekoa! Kosin saarelle matkaaville suosittelen ehdottomasti auton vuokraamista, jotta reissusta saa kaiken mahdollisen irti!
Monessa paikkaa suositellaan pyörää, mutta se sopii lähinnä, jos liikkuu Kosin kaupungin sisällä, mutta pidempiä reissuja sillä olisi ollut hyvin tuskallista tehdä niillä helteillä (30-35 astetta). Moni näytti myös vuokranneen rantakirpun, mutta ne oli vähän tientukkona muun liikenteen seassa. Ajattelin kertoa Kosin liikenteestä, rannoista ja ravintoloista vielä erikseen Kosista matkakohteena kertovassa postauksessa, jotten yhdistä kaikkea infoa tähän samaan! Nyt niiden parhaiden palojen kimppuun!
Zian kylä
Zian pikkuruinen kylä (n. 150 asukasta) on korkealla vuorella n. 15 km päässä Kosin kaupungista! Sinne hurauttaa nopeasti päätietä, mutta loppupään kiemurainen kapea vuoristotie vie vähän enemmän aikaa. Loppumatka kannattaa vielä taittaa jalan. Parkkipaikkoja löytyy kuitenkin ihan ravintoloiden lähettyviltä.
Zia on kuuluisa auringonlaskustaan. Mereen laskeva aurinko on erityisen upea korkealta vuorelta ihasteltuna. Zian kylässä on monta upeaa ravintolaa, joista auringonlaskua pääsee ihastelemaan erityisen hyviltä paikoilta. Koska meillä ei ollut pöytävarausta, menimme jo vajaat 3 h ennen pimeän tuloa ravintolaan ja saatiinkin siinä vaiheessa viimeisiä vapaana olevia pöytiä. Todella monet käännytettiin ovelta, joten paikkansa auringonlaskun ihailuun kannattaa varata ajoissa.
Ravintola, jonka valitsimme, oli nimeltään Oromedon ja se oli rankattu Tripadvisorissa kohteen toiseksi parhaaksi ravintolaksi. Oma ruokani (lammasta) oli erittäin maistuvaa, mutta hieman yksinkertaista. Ystäväni souvlaki oli valitettavasti aika kuivaa! Jälkkärit olivat myös pienoinen pettymys (paikallista piirakkaa ja ainoana gluteenittomana jäätelö hedelmillä), mikä oli ikävää. Viinit sen sijaan olivat maistuvia, varsinkin rose! Kaiken kaikkiaan kuitenkin erityinen kokemus!
Matkalla Zian kukkulalle
Maisemia matkan varrelta
Oromedon ravintolassa oli tunnelmaa
Toiseen suuntaan oli vuorimaisemat
Aringonlasku Zian kylästä
Cheers!
Platanos-ravintola ja Hippokrateen puun
Legendan mukaan lääketieteen isä Hippokrates, joka oli Kosilta kotoisin, opetti tämän plataanipuun alla (todellisuudessa puu on vain n. 500 vuotta vanha, mutta on mahdollista, että se on varsinaisen Hippokrateen puun jälkeläinen). Puun ympärysmitta (oksista) on n. 20 metriä ja se sijaitsee kauniilla aukiolla kaupungin keskustan tuntumassa. Puu itsessään ei ole kovin ihmeellinen, mutta sen sijaintipaikan miljöö on.
Puun vieressä on erittäin tunnelmallinen korkeatasoinen ravintola Platanos, joka tarjoili meille hyvän ruoan, viinin ja palvelun lisäksi livemusiikkia ja ikimuistoisen kokemuksen! Siinä me syötiin herkullisia aterioitamme artistien tulkitessa jazz-kappaleita kukkapensaiden edessä tunnelmavalojen tuikkiessa samalla kun ilmassa lenteli pääskysiä! Oli aika epätodellisen maaginen illallinen. Talo tarjosi vielä raikkaat drinkit aterian päätteeksi.
Hippokrateen plataanipuu
Viinikarahvi kuului lähes jokaiseen illalliseen!
Kanankoipea, perunoita, fetamoussea, timjamivinegretteä ja salaattia
Pesto-tattirisottoa
Gin-pohjainen inkiväärisitruunacocktail oli täydellinen päätös illalliselle!
Tätä miljöötä kelpasi katsella!
Kalymnos ja Kolmen saaren risteily
Kosin satamassa on laiturissa paljon isoja veneitä, jotka tekevät risteilyjä lähistön pikkusaarille. Suosituin myytävä on kolmen saaren risteily, jolla poiketaan aluksesta riippuen eri kohteisiin. Suosittelen valitsemaan risteilyn, jolla vieraillaan Kalymnoksen saarella ja nimenomaan Kalymnoksen kaupungissa (saaren toisella puolella pysähtyviä risteilyjäkin myydään). Kalymnoksella on huikean kaunis satama ja monipuolinen rantabulevardi. Kaupunki on rakennettu vuorelle, joten sisämaahan mennessä tiet mutkittelevat vuorenrinteillä, jotka on rakennettu täyteen ihastuttavia pikkutaloja. Siellä oli todella kaunista kävellä!
Risteilyt maksavat n. 30€ ja niihin kuuluu yleensä myös ruokailu, joka käsittää barbecue-lounaan laivassa tai sitten poiketaan syömässä jonkun saaren ennalta sovitussa ravintolassa. Me valitsimme kuitenkin risteilyn, johon ruoka ei kuulunut (25€), ja kävimme salaatilla Kalymnoksen satamassa. Jos haluaa kuulla menevämpää musiikkia ja saada vähän tunnelmannostatusta, on laiva nimeltä Santa Maria oiva valinta (kuunneltiin vähän kateellisena viereisestä laivasta, haha)!
Laivan kannet ovat täynnä sunbedejä, joille kannattaa tulla levittämään pyyhkeensä hyvissä ajoin ennen risteilyn alkua, niin saa taattua onnistuneen risteilypäivän! Risteilyillä pistäydytään yleensä myös uimaan johonkin kauniiseen poukamaan ja osalla risteilyistä on myös mahdollista snorklata ja nähdä delfiinejä! Ihan paras valinta kuumalle päivälle!
Aluksia Kosin satamassa
Ensimmäinen stoppi Pserimos oli ihastuttava pikkupoukama!
Pserimos
Toinen stoppi oli Kalymnoksen saarelle
Kalymnos satama
Kalymnoksen kujia
Mylos Beach Bar
Kun kaipaat rannalle pyyhkeesi seuraksi vähän luxusta, on Mylos Beach Bar paikka, jonne suunnata! Se on samalla todella idyllinen, mutta tasokas! Paikan päällä vierailijan ottaa vastaan kukkameren keskeltä upea vanha tuulimylly. Alue on suuri ja siellä on mahdollista niin ruokailla, haukata snackia kuin tulla drinkeillekin. Pöytäryhmiä löytyy niin varjosta kuin auringon altakin ja ranta on täynnä kaislavarjoilla varustettuja aurinkotuoleja. Me tultiin rannalle drinkeille, jotka saimme valita monen hyvin erikoisen ja tyylikkään cocktailin listalta. Päädyttiin kurkku-vesimelonicocktaileihin, jotka osoittautuivat todella raikkaiksi ja maukkaiksi!
Mylos Beach Bar
Ihastuttava sisäänkäynti
Olin ihan myyty tän tuulimyllyn kohdalla!
Cocktailit kruunas kokemuksen!
Täällä ois viihtynyt pidempäänkin!
Loistava viimeisen päivän aktiviteetti (;
Rauniot ja Casa Romana
Kos on tunnettu antiikin Rooman aikaisista raunioistaan. Niitä on päätien vieruksilla vähän siellä täällä osana katukuvaa. Lisäksi on muutama suurempi säilynyt kokonaisuus, joita kannattaa käydä vilkaisemassa. Päätien vieressä on mm. ensimmäisellä vuosisadalla rakennettu Odeion eli antiikin musiikkiteatteri.
Sen vierestä löytyy Casa Romana eli roomalaisperheen suht hyvin säilynyt asumus, johon on sisäänpääsymaksu (6€/opiskelija 3€). Siellä oli aika maagisen rauhallinen tunnelma, kun oltiin melkein yksin rakennuksessa, jonka katto oli osittain auki ja kuuli pääskysten viserrystä. Sen tarkemmin emme infolappujen sisältöön kuitenkaan jaksettu perehtyä, mutta ihailimme rustiikkista kauniin vaaleaa ympäristöä!
Casa Romana keskiaukeaTunnelmallinen paikka!
Odeion eli antiikin musiikkiteatteri
Kardamena
Kardamena on kaupunki/kylä Kosin saaren etelärannikolla. Se on suosittu lomakohde, jossa on hulppeita hotelleja ja muutenkin se elää turismista – mutta siltikin se on mun listalla! Kreikassa kun myydään matkamuistoja yms. tavaraa, eivät kojut suinkaan ole räikeitä, rumia ja täynnä krääsää. Ne ovat hillityn sävyisiä ja sisältävät oikeasti kauniita tuliaisia, kuten saippuaa, oliiviöljyä, valkoisia kipsipatsaita, simpukoita ja luonnonpesusieniä, joten nämä kojut eivät suinkaan minua haitanneet.
Kardamenassa on upeita valkoisia hiekkarantoja ja kivoja ravintoloita! itse asiassa söin reissuni parhaan ruoan siellä eräässä italialaisessa satamaravintolassa! Siellä on myös kuulemma Kosin eläväisin yöelämä ja viihtyisiä (kuin myös niitä jumputus-) baareja oli kaduilla paljon! Valitettavasti emme kerenneet tutustua Kardamenaan kunnolla (emmekä ottaa sieltä kuvia), sillä se toimi vain illallispaikkana Nisyroksen tulivuorisaarelta saavuttaessa. Kohteessa on kuulemma myös runsaasti antiikinaikaisia raunioita (kuten Apollon temppeli) sekä varhaisia kristittyjä kirkkoja ja amfiteatteri ja muutakin näkemisen arvoista.
Kun lähdimme iltamyöhään kohti hotelliamme Kosin kaupunkiin, antoi navigaattori vaihtoehtoisen reitin ja päädyimme ajamaan vuorten yli kapeaa, aitaamatonta ja kiemuraista tietä pilkkopimeässä kaupungin kattojen yllä. Olin siitä tosi fiiliksissä, vaikka mun apukuskia jännittikin aika paljon ja navigaattori saattoi välillä neuvoa jyrkänteeltä alas! Suosittelen Kardamenaa vähintään päiväreissukohteeksi ja jos vain kantti kestää niin vuorten yli ajaminen oli erityisen hieno kokemus tällä Kreikan saarella!
Kävimme myös monessa muussa paikassa Kosin saarella, mutta nämä sekä edellisessä postauksessa mainitut kohteet jäivät erityisesti mieleen ja voinkin niitä suositella erittäin lämpimästi :)
Mikä näistä olisi eniten sun mieleen?
Ps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara