I’m back! Toivotan itseni tervetulleeksi takaisin blogin pariin ja toivon kovasti, että sielläkin löydetään takaisin ruutujen ääreen! :) Olen vihdoin ja viimein saanut lopputyöni valmiiksi ja jättänyt valmistumisilmoituksen. Saan siis pian kouraani YAMK-tradenomin paperit. Samalla on startattava työnhaku, mutta uskon pystyväni järjestämään aikaa myös blogille!
Jotta ei menisi pelkästään kuulumisten vaihtoon, niin paljastan päivän aiheen: Tampereen matkavinkit! Olen jo aikaisemmin jakanut kohdevinkkejä Tampereelle blogissani ja postaus kantaa nimeä Synttäriviikonloppu Tampereella + matkavinkit. Nyt sille seuraa jatkoa!
Postaus on julkaistu alun perin 2021
Vietimme juuri kivan kesäisen viikonlopun Tampereella, johon mahtui paljon aktiviteetteja ja käymisen arvoisia paikkoja, mutta myös surkeita sattumuksia ja palautetta ansaitseva majoitusmuoto!
Tampereella kyllä jaksoi touhottaa!
Särkänniemi ei pettänyt tälläkään kertaa! Perjantai-iltana laitteisiin sai kävellä suoraan jonottamatta. X ja Hype on edelleen lempparilaitteet eikä Tornadokaan jättänyt kylmäksi! Lisäksi käytiin ihastelemassa maisemia Näsinneulasta käsin. Verensokerista piti huolta tällä erää vohvelikahvilan herkut!
Särkänniemessä oli mukavaa viettää helteinen päivä!
Laitteisiin ei ollut jonoja nimeksikään!
Särkänniemen vohvelikahvilan antia
Pakollinen karusellikuva
Emme suinkaan majoittuneet Hotelli Tornissa, mutta hyödynsimme sen palveluja muuten! Sen alakerran Grill It -ravintolan terassi tarjosi aurinkoisen ihanan illallismiljöön, kun herkuteltiin ensimmäisenä iltana pidemmän kaavan mukaan kolmella ruokalajilla. Lauantaina taas poikettiin Moro Sky barin kattoterassilla drinkeillä. Sunnuntaina oli taas aamiaisbuffetin vuoro, kun Tornin buffa oli poikkeuksellisen pitkään auki (klo 12 asti), kun oma check out oli klo 11.
Hotelli Tornin terassi
Alkuun otettiin grillattua sydänsalaattia, joka osoittautui yllättäen todella maukkaaksi alkupalaksi
Loppuun mansikkajäkkärit ja lasit kuohuvaa
Drinkkivalinnat
Hotellin aamiaisella oli tietysti myös mustaamakkaraa!
Ihanan vehreä ja kaunis puulajipuisto Pyhäjärven rannalla! Hatanpään arboretumista löytyy ruusutarha, suuret alppiruusupensaikot ja vaikka ja kuinka paljon eri puulajeja! Alueella on myös upea kartano, kesäkahvila ja sorsalampi, jonka ylitse kulkee sympaattinen puusilta. Harmi, että vierailumme aikaan oli aika sateista ja harmaata, niin alue ei päässyt näyttäytymään kaikessa loistossaan.
Hatanpään kartano
Oli alppiruusujen kukinta-aika
Arboretumin miljöö oli hyvin idyllinen
Kartanon edessä kasvoi valtava puu
BYPIAS on lifestylebrändi, jonka upea myymälä Tampereen Lapinniemessä myy kauniin luonnonläheisiä vaatteita ja sisustustuotteita, jotka on valmistettu luonnon materiaaleista hempeän vaaleissa sävyissä! Lisäksi paikan päällä on Café & Wine -baari, josta saa tilattua purtavaa ja juotavaa, jota voi mennä nauttimaan myymälän upealle terassille! BYPIAS majoittaa myös asiakkaita Finca Suitessa, järjestää tapahtumia ja Pian käsialaa on mm. Hangon upea beach club Coco Hanko. Me kävimme paikanpäällä vain ihailemassa tiluksia.
BYPIAS-myymälä Lapinniemessä
BYPIASin vaatevalikoimaa
Ihanan rustiikkista!
Myymälän terassikin houkutteli!
BYPIAS-myymälän vieressä sijaitsee toinenkin uniikki kohde, joka kantaa nimeä Ansari. Ansarissakin kyse on enemmän konseptista kuin perinteisestä kahvilasta. Herkullisten kakkujen ja muiden herkkujen lisäksi kauniista vanhasta rakennuksesta löytyy koriste-esineiden ja käsityötuotteiden valikoima. Niiden tyyli on kuitenkin huomattavasti värikkäämpi kuin Bypiasin tuotteiden. Itse asiassa olin ostamassa sieltä valurautaista mustaa kynttilänjalkaa, vaikka muutoin tuote-edustus olikin vähän turhan villi omaan tyyliini. Joka tapauksessa hieno paikka pistäytyä! Rakennuksesta tekee erityisen myös sen lasikattoinen ruokasali sekä aurinkoinen kesäterassi.
Kahvilaputiikki Ansari ulkoa
Ansarin kakkuvitriini
Ansarin myymälä
Nämä koristeelliset astiat houkutteli kovasti
Punatiilisistä rakennuksista tunnettu Finlaysonin tehdasmiljöö tarjoaa kulttuuria, tapahtumia ja ravintoloita moneen lähtöön. Oma suosikkipaikkani siellä on Cafe Katto! Kahvila sijaitsee nimensä mukaisesti katolla, jossa on suuri aurinkoterassi, josta aukeaa upeat näkymät eri puolille Tamperetta! Kahvilan tarjonnan pohjana ovat paikalliset raaka-aineet, kuten sen kattopuutarhan antimet. Kahvila järjestää myös kattokävelyjä, jotka ovat opastettuja kävelykierroksia Finlaysonin rakennusten katoilla!
Maisemat Cafe Katolta
Legendaarinen munkkikahvila Pyynikin harjun päällä olevassa näköalatornissa! Vaikka torni ei ole korkea, on sieltä korkean sijaintinsa ansiosta ihan kelponäkymät Pyhäjärvelle ja Tampereen kaupunkiin. Me mentiin paikan päälle kuitenkin ihan munkkien houkuttelemana! Eipä pettänyt Pyynikin munkit tälläkään kertaa. Niitä saa muuten myös gluteenittomina!
Päädyttiin jakamaan munkki, vaikka kokonainenkin olisi uponnut!
Olin lukenut suosituksia kyseisestä Guru’s -ravintolasta ja kun siellä sattui olemaan vielä SYÖ!-viikot -menossa, niin toisen päivän illallissuunnitelma oli selvä! 10 euron annokseen kuului suussa sulavaa yrttimarinoitua turskan seläkettä, halloumi-couscoussalaattia, vihersalaattia ja paahdettua pitaleipää basilikamajoneesilla. JATKOON! Täytyy joskus mennä testaamaan muitakin annoksia!
Guru’s kitchen & barin turska-annos oli todella maistuva!
Ravintolamiljöökin oli tunnelmallinen
Tammerkosken äärellä punatiilitaloilla reunustettu miljöö, jossa terassiravintoloita, ravintolalaivoja satamassa ja ruokakojuja aukiolla. Kehräsaaren ja Laukontorin alueella oli kiva kierrellä ja viettää aikaa. Erityismaininta Laukontorin söpölle Delise-nimiselle smoothiebowleja tarjoavalle kojulle, jonka menu kuulosti oikein herkulliselta!
Kehräsaarta halkoo Tammerkoski
Kehräsaaren terdet houkutteli istahtamaan
Taustalla kuului kosken pauhu
Laukontorin Delisessä myytiin kaikkea freshiä!
Tallipiha on vanhaa aikaa henkivä puoti- ja kahvilakeskittymä Tampereen ytimessä. Tallipihan historia yltää 1800-luvulle, jolloin se toimi tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeckin hevosten ja niiden hoitajien majapaikkana. Tallipihan puodeissa myydään tätä nykyä käsitöitä, sisustus- ja koristetuotteita sekä kaikenlaisia herkkuja! Paikan päällä pääsee moikkaamaan pupuja ja kanoja sekä mahdollisesti myös hevoskärryn kyytiin.
Tallimiehen puoti Tallipihalla
Söpömpää saa hakea!
Hänen nimensä oli Kanamity-Jane
Pyynikin ja Rosendahlin rannat ovat hyvin kutsuva vaihtoehto lämpimänä kesäpäivänä! Hiekkarannat sijaitsevat aivan vierekkäin jatkumona Atlaspuiston puistomiljöölle, joten voi päättää asettaako pyyhkeensä hiekalle vai nurmikolle. Me käytiin vetäisemässä päiväunet rannalla ja sitten vielä pizzat rannan tenniskahvilassa ennen kuin suuntasimme reissumme päätteksi takaisin Espooseen.
Pyynikin uimaranta
Loppuun täytyy vielä jakaa pieni varoitus majapaikkaa Tampereelta etsiville!
Meille sattui reissulla surkein ja epäonnisin majoituskokemus hetkeen! Varasimme Haave Apartments asunnon, mutta lopputulemana viihtyvyys jäi todellakin vain haaveeksi!
Varatessamme oli esittelykuvissa viihtyisä asunto, jossa oli oma sauna ja parveke. Tästä syystä päädyimme varaamaan asunnon, emmekä samanhintaista (tai itseasiassa vähän edullisempaa) tasokasta hotellia, johon olisi kuulunut runsas aamiaisbuffet ja kuntosali upean huoneen lisäksi. Varattavana sivulla oli vain yksi huonevaihtoehto (ei loppuunmyytyjä huoneita näkyvissä), josta oletimme, että huoneen täytyy olla se, joka kuvissakin on. No ei ollut. Se oli pienenpieni yksiö, jossa ei ollut parveketta, saati saunaa.
Totta kai olisi pitänyt syynätä, tarkistaa ja varmistaa ennen varausta, että kyseessä tosiaankin on haluttu huoneisto. Näin ei ole kuitenkaan koskaan käynyt aikaisemmin ja meitä oli vielä 2 henkilöä tekemästä varausta. Saamassamme huoneessa ei ollut ilmastointia ja siellä oli todella tukalaa nukkua. Sängyt olivat kovat ja huoneessa oli kaksi keskenään erilaista tyynyä, joista kumpikaan ei lähennellyt lähelläkään hotellitasoa. Toisen sängyn lakanoissa oli kaiken lisäksi hiuksia.
Soitimme heti saavuttuamme respaan ja koitimme selvittää olisiko tilanteelle jotain tehtävissä, kun emme olleet mielestämme varanneet vastaavanlaista huonetta. Asiaa alettiin selvittelemään ja minulle luvattiin soittaa pian takaisin. Selvittelyssä kesti tunti (soitin useamman kerran välissä takaisin), jonka takia olimme jumissa odottamassa huoneessa, emmekä päässeet lähtemään sovittuun aktiviteettiin. Loppupeleissä isompia huoneita ei ollut enää vapaana ja Dream Hostel (kenen vuokraama huone oli kyseessä) kieltäytyi tulemasta millään lailla vastaan hinnassa, eikä antanut peruuttaa huonetta. Ei edes 8,5€ aamiaisia suostuttu tarjoamaan hyvitykseksi harhaanjohtavasta varausinfosta tai pettymyksestä johtuvasta mielipahasta.
Pettymys kasvoi kuitenkin vielä aivan uusiin sfääreihin, kun toisena iltana kävi niin, että huoneen avain (joita sai vain 1 kpl/huone) unohtui toiseen laukkuun (my bad!) ja jäimme klo 23 oven taakse vesisateeseen. Respa oli jo kiinni. Soitimme asunnon huoltoyhtiöön, joka otti soittopyynnön. Takaisinsoitto tapahtui vasta tunnin päästä, jolloin saimme kuulla, etteivät he voi avata meille ovea, kun emme asu asunnossa.
Noh, soitimme sitten Dream hostellin ovessa olevaan vartiointiliikkeeseen, jonka kerrottiin päästävän asukkaat sisään 50 € maksua vastaan. Odotimme jälleen n. tunnin. Vartija ei päässyt kuitenkaan käsiksi huoneen avaimiin. Taas piti soittaa huoltoyhtiölle ja jonottaa vastausta. Lopulta 3 h ensimmäisestä soitosta kahdelta yöllä pääsimme sisään neuvottelujen päätteeksi.
Käsittämätöntä, että vuokralaiset jätetään oman onnensa nojaan ulos, kun vastaavan tilanteen varalle ei ole toimivaa toimintamallia!? Se niistä yöunista sitten. Tästä 2 yön lystistä piti vielä maksaa 227,80€ ja ovenavausmaksu tulee vielä huoltoyhtiöltä perästä. Ensi kerralla hotelliin, jossa hommat toimii! Vaadimme rahoja takaisin, mutta villi veikkaus on, että siitäkään on turha haaveilla!
Loppuun vielä suositus Kahvila Aitoleivän brunssille! Tässä brunssin jälkkäritarjontaa.
No mutta se siitä! Tekipä hyvää avautua : D Toivottavasti saitte vinkkejä seuraavalle Tampereen visiitille! Jos muuten on suositella muuta nähtävää tai koettavaa siellä päin, niin jätä ihmeessä kommenttia! :)
Ps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara