Skip to content
All posts

Lontoo: Kuppikakkuja & pilvenpiirtäjiä

Kivaa alkanutta viikkoa! Kävin toissa viikonloppuna Lontoossa lunastamassa mun synttärilahjamatkan ja nyt olisikin vuorossa parhaita paloja reissulta! Täytyy sanoa, että Lontoo on ihan mun lempparikaupunkikohde! Tämä oli tosiaan toinen reissuni sinne – edellinen kerta oli reilut 4 vuotta sitten. Silloin keskityin enemmänkin shoppailuun, joten tällä reissulla oli aikaa ihailla nähtävyyksiä ja tutkia kaupunkia!

Lähdettiin reissuun kahden ystäväni kanssa muutaman pikkuvastoinkäymisen saattelemana. Esimerkiksi check-in ei onnistunut, kun yksi seurueestamme ei pystynyt antamaan passinsa tietoja (British Airways vaatii) ollessaan ilman passia toisessa kaupungissa lentoa edeltävänä ilta ja tämän johdosta ei saatu vierekkäisiä paikkoja koneesta.

Lisäksi huomattiin, ettei lentoihin kuulunutkaan minulle erikseen ostettua ruumalaukkua, vaan se tulikin lunastaa lentokentältä ryöstöhintaan, koska samana päivänä nettivaraus ei enää onnistunut. Onneksi kuitenkin lopulta saatiin oma penkkirivi koneesta ja tarjoiltiinpa mulle jopa ilmaiset shampanjatkin lentokoneen henkilökunnan toimesta (kiitos yllätyksestä rakkaat)!

Toinen matkaa aavistuksen varjostanut seikka oli se, että olin edelleen kipeänä, kuten oli myös mun toinen matkakaveri. Kolmaskin sairastui viimeisenä päivänä. Oltiin kunnon basillijengillä liikenteessä! Ei annettu nuhanenien kuitenkaan häiritä, vaan koitettiin nauttia ja nähdä mahdollisimman paljon! Ihana reissusta tosiaan tulikin!

Lontoon tukikohtana Bayswater

Tukikohtanamme oli Bayswaterin ja Queenswayn metroasemien välittömässä läheisyydessä oleva hotelli, josta oli todella helppo ja nopea matkata eri puolille Lontoota. Esimerkiksi Oxford Circukseen oli vain neljän pysäkin matka, joka kesti noin 6 minuuttia. Aika ihanteellinen sijainti siis.

Suhattiin ympäri Lontoota valmiiksi listaamiani kohteita katsastaen todella näppärästi metrolla, mutta käytettiin myös bussia pariin otteeseen. Mitä nyt äkkiseltään huvikseen katsoin metrokarttaa, niin varmasti yli 30:llä asemalla tuli pysähdyttyä! Oli erityisen kätevää, kun S-Pankin (ei toimi kaikissa pankeissa) lähimaksuominaisuudella varustettua Debit-korttia pystyi käyttämään matkakorttina. Tililtä päivässä lähti maksimissaan 7,82€, vaikka korttia käyttikin suhteessa enemmän. Seuraavaksi suosikkikohteitani reissuiltamme!

IMG_7311-2

Peggy Porchen Cakes

Yksi pakollinen visiittikohde oli Peggy Porschen Cakes -kahvila, jonka kakkuja ja muita luomuksia olen kuolannut Instagramissa. Ennen kaikkea kahvilan upea miljöö oli nähtävyys jo itsessään. Lähestyvän Halloweenin kunniaksi vaaleanpunaisen ylisöpön kahvilan koristelussa oli käytetty kurpitsoja ja pääkalloja perinteisen kukkaloiston lisäksi!

Miljöön lisäksi myös tarjottavat olivat loistavia! Itse valkkasin vitriinistä kuuluisan kuppikakun sticky toffee maussa. Se osoittautui todella meheväksi ja herkulliseksi, kuten kahvitteluseurani valitsema gluteeniton appelsiini-mantelikakkukin. Arvokkaitahan tuotteet ovat, sillä esim. kuppikakusta sai kustantaa euroissa melkein 5,40€, mutta tästä kokemuksesta pikkuextran maksaminen ei kuitenkaan haitannut.

IMG_7310-2

IMG_7325 (5)-2

IMG_7330 (6)-2

IMG_7339 (10)

IMG_7336 (8)-2

Untitled

IMG_7342 (13)-2

IMG_7343 (15)-2

Untitled

IMG_7341-2

Sky Garden

Toinen tähän postaukseen jättämäni must visit -kohde oli pilvenpiirtäjä Sky Garden, joka on nimensä mukaisesti puutarha taivaalla. 155 metriä korkean tornitalon kattokerroksessa on nimittäin vehreä puutarha sekä 360-asteinen näkymä Lontoon kattojen ylle.

Sky Gardenissa on itse asiassa useita ravintoloita ja baareja ja näissä kuvissa olemme City Garden Barissa, joka oli erinomainen valinta drinkeille! Siellä on myös päivisin auki oleva ulkotasanne, jota kannattaa hyödyntää maisemien kuvaamiseen, kun noin ikkunan läpi tahtovat heijastukset vähän sotkea kuvailuja. Näköalapaikalta bongailee useita Lontoon maamerkkejä, kuten London Eye, Big Ben, Tower Bridge, St Paul's Cathedral sekä merkittävimpänä suoraan näköalatasanteen edessä oleva yli 300 metriä korkea upeasti valaistu kartiomainen pilvenpiirtäjä Shard!

Sky Gardenista tekee vielä erityisen se, ettei sinne ole sisäänpääsymaksua! (Vertailun vuoksi pääsymaksu Shardiin on 25 puntaa.) Cocktaileista saa toki pulittaa lähes 15 puntaa, mutta harvoin sitä tulee vastaavissa maisemissa kilisteltyä. Seurueemme nappasi Pink Skies nimiset cocktailit, jotka olivat todella herkullisen raikas valinta!

Sky Garden Lontoo-2

Lontoon must see-2

Sky Garden London-3


Nämä olivat omat suosikkikohteeni Lontoon reissulta! Oletko jo käynyt kummassakin? :)

LUE MYÖS:

Lontoon kuvauksellisimmat kadut

Ps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!

Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara

♡: Sara