Matkakohteena Riika
Terveisiä ihanan aurinkoisesta Riiasta! Kyseinen kaupunki osoittautui todellakin Baltian helmeksi! Riika oli ollut jo pitkään matkustuslistallani, mutta reissun sinne sinetöi koronatilanne, kun Latvia oli yksi niistä harvoista maista, joihin matkustamista pidetään turvallisena. Koko Latviassa on ollut tähän asti (reissun aikaan 24.9.20) vain 1500 koronatapausta, kun esim. Ranskassa niitä on ollut huimat 624 000. Suomessa on vertailun vuoksi ollut 9 371 tapausta tehden ilmaantuvuusluvusta niin pienen, että latvialaiset ottivat meidät vastaan.
Lentokoneessa
Sitten itse asiaan! Vietimme Riiassa pidennetyn viikonlopun, kun lähdimme iltalennolla torstaina ja palasimme ennen puoltayötä sunnuntaina. Lentoaika Riikaan on muuten vain n. tunnin verran. Näin ollen meillä oli 3 kokonaista päivää koluta Riian nähtävyyksiä. Millainen kohde Riika sitten oli?
Riian kaupungin yleiskuva
Täytyy sanoa, että Riika on todellakin kaunis! Upeita paikkoja on toki paljon maailmalla, mutta tarkoitan tässä kohtaa sitä, ettei Riiassa ainekaan keskustan ja vanhankaupungin alueella ollut yhtäkään rumaa rakennusta. Tavallisesti kaupungeissa on kuitenkin hyvin vaihtelevaa rakennuskantaa, mutta Riiassa rakennukset niiden tyylisuuntauksesta huolimatta olivat kaikki kauniita luoden upean värikkään harmonisen kokonaisuuden! Ero vaikka Espooseen on aivan käsittämättömän suuri. Riian koristeellinen arkkitehtuuri olikin ehdottomasti suurin syy, miksi ihastuin kaupunkiin niin kovin!
Riian keskustaa halkoo myös ihastuttava kanaali, jonka yli kulkee lukuisia pikkusiltoja. Kiemurtelevaa kanaalia ympäröi vehreät puistoalueet. Vanhakaupunki rajoittuu lännessä leveään Daugava-jokeen, jonka yli kulkee useita näyttäviä siltoja! Vaikka Riian keskusta ei olekaan meren äärellä, on kyseessä hyvin vedenläheinen kaupunki!
Riiassa erityisen hyvää on myös se, että välimatkat on lyhyitä ja kaikkialle pääsee kävellen, vaikka kyseessä onkin koko Baltian suurin kaupunki. Melkein kaikki nähtävyydetkin tuppaavat olemaan parin kilometrin säteellä. Bolt-kyytisovellusta (edullisempi ja turvallisempi kuin taxit) käytimme vain matkatessamme TV-tornille (joka tosin osoittautui olevan remontissa) yli 5 kilometrin matkan sekä tietysti lentokentän ja hotellin välisissä matkoissa.
Riiassa on myös siistiä ja muutenkin kaupunki vaikutti hyvin toimivalta. Kaupat ja ravintolat ovat auki myöhään ja myös sunnuntaisin. Ihmiset puhuivat myös sujuvaa englantia.
Riian rakennukset olivat upaen koristeellisia!
Vanhankaupungin pikkukujalla. Taustalla Restorāns 1221 -ravintola ja Riian tuomiokirkon torni.
Dome-aukio eli Doma laukums
Riian luterilainen kirkko: St. John's Church
Daugava eli Väinäjoen varrella. Taustalla Vanšu-silta.
Pilsētas-kanaali
Latvian kansallisoopperan edessä oleva puisto
Riian kanaali illalla. Taustalla rautatieaseman torni.
Majoittuminen Riiassa
En tässä kohtaa pysty puhumaan tarkasti kuin yhdestä hotellista, jossa majoituimme, mutta sen verran osaan sanoa, että hotelleja on aivan paraatipaikoilla todella edulliseen hintaan. Me majoituimme Wellton Centrum hotel & spa hotellissa, joka oli aivan keskustassa. Se oli hieno hotelli sisältä ja ulkoa tarjoten kauniit ja laadukkaat huoneet minibaarilla ja tallelokerolla.
Aamiaisbuffet oli monipuolinen ja maistuva! Spa-osasto käsitti pienen altaan, porealtaan sekä suomalaisen että turkkilaisen saunan. Henkilökunta oli avuliasta ja kohteliasta. Maksoimme kolmesta yöstä kahden hengen huoneessa yhteensä 135€ eli 22,50€/hlö/yö. Wellton-hotelliketjulla on myös kaksi muuta spa-hotellia vanhassakaupungissa. Saman omistajan hotelleja ovat myös neljän tähden Rixwell-hotellit ja kolmen tähden Rija-hotellit.
Wellton Centrum hotel & spa hotellin standard-huone
Hotellihuoneen kylppäri
Wellton Centrum hotel & spa hotellin allasosasto
Wellton Centrum hotel & spa hotellin aamiaiseen kuului kuoharitarjoilu
Riian ravintolat
Ravintoloita on vanhassakaupungissa joka kulmalla! Myös uusikaupunki vaikutti olevan hyvin ravintoloilla varustettu! Mitään suuria makuelämyksiä emme onnistuneet Riiassa saamaan, mutta lautaselle päätyi hyvää perusruokaa huokeaan hintaan! Muutamia hyviä ravintoloita mainitakseni, kannattaa pistää harkintaan kellariravintola Folkklubs Ala Pagrabs, italialainen Il Patio ja fiinimpi ravintola Forest!
Myös erityismaininta hyvästä ja edullisesta ruoasta saa Ezilis Migla (Hedgehog in The Fog) baari-ravinto, jossa kävimme myöhään ensimmäisenä iltana lohiannoksilla (9€). Sen sijaan välttäkää Kas Dārzā -ravintolaa kanaalin varrella! Sieltä sai surkeaa burgeria ja 8 euron cocktailista oli jäänyt/jätetty alkoholi pois (vaikka tarjoilija muuta väittikin), sillä vaikka kuinka olisi makunystyrät tiristänyt herkimmilleen, ei drinkki maistunut muulle kuin purkkiananaksen mehulle.
Riian vanhankaupungin ravintolat olivat suloisia!
Dome-aukiolla kahvittelemassa
Il Patio -ravintolan ankka-annos
Ravintoloita Līvu-aukion reunalla
Folkklubs Ala Pagrabs -ravintolan kanasalaatti ja possuannos
Folkklubs Ala Pagrabs -ravintolan marenkijälkkärit
Forest-ravintolassa pääruokana lasagnea
Forest-ravintolan suklaafondant.
Riian parhaat drinkkipaikat
Tsekkaa parhaat drinkkipaikat postauksesta: Riian parhaat drinkkipaikat
Riian hintataso
Riian matkustushintaindeksi on 46.2, mikä tekee siitä hyvin edullisen kohteen Euroopan mittakaavassa (Euroopan ka 68,3). Riiassa on melkein 40% halvempaa kuin Suomessa ja vielä 10% edullisempaa kuin Tallinnassa. Ruoka ja juoma on vanhassakaupungissa arvokkaampaa kuin sen ulkopuolella. Hinnat sopivat kuitenkin suomalaisen kukkarolle hyvin.
Riian keskustorilla kaikkia tuotteita myytiin erityisen edulliseen hintaan. Sinne täytyy varata käteistä mukaan. Itse olisin halunnut ostaa ison rasian (500g) vadelmia, kun niitä sai 3,5€:lla ja pienen pullon Riian omaa ylpeyttä Black Balsam -yrttiviinaa, joka olisi maksanut 1,5€. Ostokset jäivät kuitenkin tekemättä, kun en muistanut ottaa käteistä mukaan. Keskustorin zeppelin-halleissa on myös ravintoloita, joista ruokaa saa edullisesti, mutta paikat eivät ole erityisen viihtyisiä.
Latvialaisten vaate- yms. kauppojen hinnat ovat edullisempia, mutta merkkivaatteiden ja ketjuliikkeiden hinnat ovat samat kuin muuallakin. Taksien hinnoista mulla ei ole tarkkaa tietoa, sillä kuten aikaisemmin sanoin, käytimme Bolt-kyytisovellusta. Sillä kulkeminen olikin todella edullista! Noin puolen tunnin matka kentältä hotellille maksoi alle 10€ ja lyhyet parin kilsan pyrähdykset taittuivat alle 3€:lla.
Riian keskustori
Riian keskustorin kauppahallit olivat vanhoja zeppelin-ilmalaivojen huoltohalleja
Riian ostosmahdollisuudet
Edellä mainitun Riian keskustorin ja sen kauppahallien lisäksi Riiassa on kivijalkamyymälöitä ja muutamia ostoskeskuksia. Kävimme ostoskeskuksista kolmessa: vanhassa kaupungissa olevassa Gallerija Centrs:ssa, rautatieasemalla olevassa Origossa ja uudella puolella olevassa Galleria Rigassa. Minkään ostoskeskuksista ei voinut sanoa olevan mikään shoppailijan paratiisi.
Gallerija Centrs:ssa oli eniten merkkiliikkeitä ja lisäksi suuri H&M. Sen paras anti oli kuitenkin kosmetiikkaliikkeet Drogas ja Douglas. Sen läheisyydessä oli muutamia kivijalkamyymälöitä, kuten iso Reserved ja New Yorker. Ensimmäisestä niistä teinkin mahtavia löytöjä. Origossa ja Galleria Rigassa ei taas ollut juuri mitään mainitsemisen arvoista.
Galleria Riga -ostoskeskus
Gallerija Centrs -ostoskeskus
Riian parhaat näköalapaikat
Tsekkaa mistä löytyy parhaat paikat Riian maisemien katseluun täältä: Riian parhaat näköalapaikat
Ps. Olen koonnut Riian reissun tapahtumat myös Instagramin stooriin (suora linkki)!
Miltäs Riika vaikuttaa vai onko ennestään tuttu kohde? Onko mainita muita Riialle tunnusomaisia piirteitä tai hyviä kohdevinkkejä ? :)
LUE MYÖS:
Riian parhaat näköalapaikat
Riian parhaat drinkkipaikat
Pps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara