Tätä ei pidä ottaa liian vakavasti. Niin kuin ei pidä ottaa Tinder-deittailuakaan. Ainekaan jos haluaa olla menettämättä järkeään. Tähän väliin syvä huokaus.
En ole mitenkään hirveästi deittaillut tässä kahden vuoden sinkkujaksoni aikana, mutta kuitenkin aina välillä on täytynyt kaivaa Tinder esiin ja katsoa, josko nyt joku kiva löytyisi. Okei, annan tosi väärän kuvan sanomalla "kiva". Todellisuudessahan kriteerilista on hyvin pitkä. Kyse ei kuitenkaan ole niistä älyttömistä kriteereistä ja jäätävistä odotuksista, vaan siitä, ettei sitä koskaan pääse edes tutustumaan toiseen ihmiseen.
Ensinnäkin ongelmahan on se, että kun Tinderiä selataan (vihaan käyttää termiä "pelataan" – vaikka todellisuudessa juuri se taitaa kuvata kyseistä hommaa kaikkein parhaiten), niin yleensä swaippaillaan jonkin aikaa, jolloin matchejakin saattaa tulla kerralla useampia. Siinä sitten jauhat samoja juttuja kaikkien kanssa. Niin siis, jos he aloittavat keskustelun. Monestihan siellä ei edes puhuta. Matchit ovat vähän kuin koristeet joulukuusessa: Kivahan niitä on katsella, mutta ei niille muuta käyttöä ole. Jos sitten itse aloitat keskustelun, niin sittenkään et välttämättä saa mitään vastavuoroisuutta kirjallisessa muodossa.
Jos kuitenkin vastataan ja saat sen keskustelun käyntiin, niin ei se ainekaan kauaa kestä. Viimeistään viikonlopun jälkeen tyyppi on muuttunut joulukuusenkoristeeksi. Oli se viestienvaihto ollut kuinka mielenkiintoista tai lennokasta tahansa. Kun tarjontaa on niin hemmetisti, niin ei kukaan nykyään jaksa kiinnostua vain yhdestä ihmisestä. Ei kukaan halua laittaa kaikkia muniaan yhteen koriin. Tämä johtaa siihen, että munathan ovat aivan levällään (merkitystä tälle metaforalle voi kukin miettiä).
En usko, että soidinmenojen ylläpidon loppuminen vaatii mitään ihmeellistä. Tinder-suhteita ei pidetä millään tavalla merkityksellisinä. Jos kuitenkin joku potentiaalinen uro etsii seuraa ihan siinä mielessä, että voisi jopa nähdä keskustelukumppaniaan joskus, voi pienillä nyansseilla ehdokkaiden välillä olla yllättävän suuria vaikutuksia. Joku saattaa asua vähän lähempänä kuin toinen, toisella voi olla aavistuksen muhkeammat muodot kuin toisella, joku teki ikävän kirjoitusvirheen viestissään tai saattaa olla, että aikataulut jonkun kanssa eivät sovi ensiyrittämällä hyvin yhteen. Saati sitten, jos keskustelukumppanin työ ei ole tarpeeksi kiinnostava tai pituudesta puuttuu senttejä! Joten: NEEEXT!
En mä kuitenkaan ihan niin luuseri ole, ettei kukaan olisi mua koskaan treffeille vienyt. Siinä kohtaa kehiin astuvat ihan uudenlaiset deittimaailman ongelmat. Ensinnäkin joskus ei vaan nappaa. Se on ihan ymmärrettävää. Silloin on hyvä, ettei ole vielä siirrytty Tinderistä Whatsappin puolelle jatkoille, jotta yhteydenpito on helppo lopettaa. Normaalisti se sujuukin hyvin kivuttomasti. Tinderin käyttäjät ovat luonnollisesti hyviä tässä.
Mutta mitä sitten, jos deittikumppanin kanssa matchaakin hyvin? Silloin on vielä vaikka kuinka monta tapaa pilata juttu! On tullut näinä vuosina opittua, että aika moni on sisäistänyt hyvin nämä käytösmallit, jotka meinasin tässä nyt kertoa. Pohjustuksena sanottakoon, että suoraan mielipiteensä ja ajatuksensa ilmaisevat yksilöt ovat luonnonvaraisina äärimmäisen harvinaisia! Ne ovat niitä, jotka ovat jo pariutuneet – löytäneet onnen ja arvostavat kumppaniaan.
Uskottelen siis itselleni, että tässä iässä (27 ihan tuota pikaa) kaikki hyvät ja kunnolliset ovat jo varattuja. Jäljellä ovat ne, jotka ovat elämäntapasinkkuja. Ne, jotka ovat deittailleet jo kahtasataa naista ja puhuneet puolen kaupungin kanssa. Mikä musta tekisi erilaisen kuin muut? (Itse asiassa moni asia, mutta eihän kukaan niitä koskaan jaksa selvittää..)
No mitäs sitten ovat nämä käytösmallit? Kaikki ovat varmasti kuulleet ghostauksesta – siitä kun hyvin alkanut deittailu yhtäkkiä katkeaa, kun tyyppi jättää yllättäen vastaamatta sun viestiin ja katoaa kuin pieru Saharaan. Syitä ei edes kannata arvella.
Toinen vastaava on orbitointi. Juttu ei jatku, mutta jäbä pyörii edelleen ympärillä heitellen pikkusignaaleja vielä sen jälkeenkin, kun on katkaissut yhteydenpidon. Tämä voi todentua esim. Instagram-tykkäyksinä ja Snappiviesteinä (yleensä pelkkiä emojeja). Ehkä se on orbitoijan mielestä vähän pehmeämpi tyrmäys? Tai sillä ajatellaan vielä ylläpidettävän mielenkiintoa hätätapauksia varten? En tiedä.
Edellistä muistuttava käytösmalli on breadcrumbling eli murustelu. Annetaan toiselle vähän sieltä täältä osoituksia kiinnostuksesta – muttei kuitenkaan missään nimessä tosissaan! Just kun itse oot heittämässä koko tyyppiä roskakoriin, niin näytöllesi ilmestyy joku flirttaileva söperrys. Näistä ei kannata innostua – muruista kun ei kokonaista leipää saa, vaikka kuinka vaivaisi!
Hyvin paljon näkee myös zombausta – kun mahdollisesti sut ghostannut henkilö tai muuten vaan vanha tuttu palaa tuonpuoleisesta takaisin kyselemään kuulumisia. Eikä missään kaverimielessä. Zombeilla tosin harvoin on ajatuksena myöskään häät tai yhteinen tulevaisuus. Todennäköisesti heillä on loppunut swaipattavat kesken ja ovat käyneet puhelintaan uudelleen läpi. Sun pitäisi nyt tuntea itsesi spesiaaliksi. Sut on valittu toiselle kierrokselle.
Viimeisenä käytösmallina on benchaus eli penkittäminen. Se eroaa sillä edellisistä, ettei penkitetyksi joutumiseksi ole tarvinnut edes välttämättä nähdä ketään. Se on Tinder-deittaulun vaihtopenkki. Niin kuin aikaisemmin kerroin, niin valinnanvaraa on hirveästi, eikä kaikkia kerkeä tai jaksa mitenkään nähdä, niin sut pistetään odottamaan tai pidetään varalla, jos nykyinen juttu kaatuu. Tyyppi kertoo olevansa kiinnostunut, mutta näkeminen ei koskaan onnistu. Jos penkittäminen on kohdallasi helppoa ja tyydyt odottelemaan vuoroasi kiltisti, niin saattaa olla, että jäät varanaispalvelun listoille pidemmäksikin aikaa!
Ihan vain (extreme-)esimerkin kertoakseni: Mulla on yhteystiedoissani tyyppi, josta tuli mun match vuonna 2016. Ensin hän katosi intensiivisen juttelun päätteeksi (siis kokonaan) Tinderistä. Sitten hän teki zombit ja alkoi pitkän ajan kuluttua orbitoimaan mua vähän joka puolella (laittoi jopa Tinderissä viestiä mun kaverille, että kertoo mulle terveisiä). Tätä kesti varmaan vuoden verran, kunnes sitten taivuin ja ajattelin, että kerran hän on niin sinnikäs, niin ehkä mä voisin vastata näihin huomionosoituksiin.
Hän halusi nähdä, mutta sitten näkeminen peruuntui ja yhteydenpito jäi. Tämä toistui. Useasti. Yhteydenottoja tuli n. 4 kuukauden välein. Jos itse ehdotin, että nyt täytyy kyllä oikeasti nähdä, ettei tämä nyt oikeasti voi näin jatkua, niin sitten jouduin penkitetyksi. Nyt eletään kesää 2018. Hän on ollut viimeksi yhteydessä toukokuussa, eikä olla vieläkään nähty toisiamme! Enkä usko, että koskaan nähdäänkään :D
Kerron tätä nykypäivän Tinder-kulttuuria näin naisen näkökulmasta, mutta ihan varmasti samat käytösmallit toteutuvat toisinkin päin!
Ootko säkin törmännyt samoihin käytösmalleihin? Enhän mä ole ainoa, joka on saanut osakseen vastaavaa?
Vaikka tämä olikin huumorilla kirjoitettu, kiteytyy kaikki kysymykseen: Eikö ihmissuhteita voi enää ottaa vakavasti?
Ps. Kaikki lifestylea käsittelevät postaukseni löydät kootusti Lifestyle à la Sara -tägin alta!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara