Porvooseen hurauttaa autolla Helsingistä alle tunnissa, joten se on oikein oiva päiväretkikohde erityisesti kesällä! Pyörälläkään n. 50 km ei ole ollenkaan mahdoton. En ollut käynyt Porvoossa kuin kerran aikaisemmin ja silloinkin olin alakouluikäinen, joten muistikuvia ei ennestään paljoa ollut. Porvoo osoittautui ihan omaksi maailmakseen ollen todella kaunis ja autenttinen! Mitä Porvoon reissulla kannattaa sitten tehdä ja nähdä? Tästä nappaat parhaat tärpit Porvooseen!
Postaus on julkaistu alun perin 2018
Porvoon vanhakaupunki avautuu heti kaupunkiin tullessa ja me lompsimme ensimmäisenä Porvoon tuomiokirkolle vailla ennakkosuunnitelmia. Sieltä löytyi onneksemme kartta, johon oli merkattu kävelyreitti ja esitelty sen varrella olevia nähtävyyksiä ja rakennusten historiaa. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille – kaikki oleellinen tulee varmasti nähtyä! Reitin varrella on lukuisia kahviloita, ravintoloita, käsityökauppoja ja muita puoteja, joissa voi piipahtaa välissä!
Näin lyhyesti kerrottuna kävelyreitti kulki vanhankaupungin ympäristössä, muinaisen mäkilinnan alueella Linnamäellä, jokirannassa ja matkalla poikettiin mm. luonnonmuodostamilla pirunportailla, J.L. Runebergin kotitilalla ja eri puistoissa. Seuraavaksi nimeän omina kohtinaan oman reissumme must see -kohteet Porvoosta!
Vanha Porvoo värikkäine puurakennuksineen ja kapeine mukulakivikatuineen tarjoaa Suomen kauneimpia kansallismaisemia. Erityisesti kannattaa huomioida, että poikkeaa Porvoon tuomiokirkolla, vanhalla raatihuoneella sekä aukioilla, joiden ympäristössä on todella ihastuttavia terassikahviloita ja pikkuputiikkeja ja kojuja. Itse ostin eräästä korusta kauniit kullatut korvakorut matkamuistoksi.
Vanhankaupungin perältä pääsee siltaa pitkin Maarin alueelle, jossa jokisuistossa sijaitsee kaunis vehreä puisto. Maarin puistosta on kulku ylös jyrkälle Linnamäelle (Iso Linnamäki), jossa on keskiajalla sijainnut mäkilinna. Jäänteitä linnasta ei ole enää nähtävillä, mutta maisemat paikalta ovat mahtavat!
Vanhastakaupungista pääsee Vanhaa siltaa pitkin Porvoonjoen toiselle puolelle, josta näkee kuuluisat Porvoonjoen rantatörmän punamultaiset ranta-aitat. Sieltä on muutenkin paremmat näkymät joelle ja sen takana avautuvaan vanhaankaupunkiin.
Joen rannassa Uuden sillan kupeessa sijaitsee tiilimakasiinirakennuksessa Porvoon Paahtimo Bar & Cafe, joka on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Historiallisessa miljöössä on todella laaja juomavalikoima viineistä konjakkeihin ja juomasekoituksiin ja tietenkin erinomaiset kahvit. Kahvia voi ostaa myös mukaan kotiin viemisiksi! Juomansa ja vitriinistä valkatut suolaiset tai makeat herkut voi kaiken lisäksi nauttia makasiinin yhteydessä olevalla laivaterassilla!
Porvoon Paahtimon ravintolalaiva
Brunbergin suklaat ovat ihan superhyviä! Vaikka ei olisi tarkoitus mennä ostamaan vanhassakaupungissa sijaitsevasta pienestä tehtaanmyymälästä mitään isompaa makeissatsia kotiin, kannattaa siellä käydä pyörähtämässä, sillä lähes jokaisesta suklaamausta on maistiaisia tarjolla!
Täytyy myöntää, etten ole aivan perillä mitkä kaikki ravintolat tarjoavat etanoita Porvoossa, mutta Porvoo on kuitenkin tunnettu nimenomaan etanoistaan! Me päädyimme herkuttelemaan etanoilla ravintola Fryysarinrantaan, jonka rantaterassin bongasimme joen toisella puolella kävellessämme. Valitsemamme etanat olivat kuorrutettu valkosipulisella roquefortvoilla – nam! Plussana gluteeniton leipä tuli paahdettuna ja se oli muutenkin herkullista!
Ihaninta Porvoossa tällaisen herkkusuun mielestä oli ehdottomasti lukuisat kahvilat, jotka tarjoavat toinen toistaan herkullisempia käsintehtyjä leivoksia! Eipä ollut yhtäkään ketjukahvilan pakastepiirasta tarjolla! Me kävimme Tee- ja kahvihuone Helmessä kahvittelemassa. Siellä oli ihastuttava sisäpiha, jossa pystyi istuskelemaan puutarhamaisemissa. Kahvini seuraksi valitsin (valinnanvaikeuden saattelemana) omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. Vähän jäi vielä hampaankoloon, etten ottanut Runebergintorttua, sillä kahviloissa oli jos jonkinlaisia versioita siitä ja sehän on yksi kaikkien aikojen lempparileivonnaisistani! ..Ensi kerralla sitten (;
Päiväretki Porvooseen kruunaa kyllä kauniin kesäpäivän!
Ps. Täältä löydät lisää matkavinkkejä Porvooseen.
Ps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara