Matkailu- ja lifestyleblogi

Santorinin To Do List

Kirjoittanut lifealasara | 21.10.2019 12:32

Santorini on no doubt mun lemppari­saari Kreikassa! Ei mikään rantakohde, mutta arkki­tehtuuriltaan ja geologiselta muodoltaan upea ja täysin uniikki! Santorinin saariryhmä on tuliperäinen ja saarien kaupunki­asutus on keskittynyt tulivuoren kalderoiden reunoille. Näin ollen kaupunkikeskittymät, kuten Fia, Firostefani ja Oia (myös Thirassia-saaren asutus) ovat monien satojen metrien korkeudessa tarjoten huikeat maisemat merelle!


Postaus on julkaistu alun perin 2019

Mitä Santorinilla kannattaa tehdä, nähdä ja kokea?

Ensimmäisenä iltana Santorinilla kävimme illallisella ravintolassa, jonka pöytäliinaan oli kirjattu Santorinin To Do -lista. Siitä innostuneena päätimme kokea kaikki siinä esitetyt kohdat! Tähän omaan listaukseeni olen lisännyt muitakin ehdottomasti kokemisen arvoisia juttuja! Jaoin postauksen kahteen osaan, jotta vältytään pahalta kuvatulvalta. Tässä nyt ensimmäiset 7 tekemisen, näkemisen tai kokemisen arvoista asiaa Santorinilla!

1. Ihaile auringonlaskua Oiassa

Mielellään samalla illallista nauttien tai viinilasillisen kera. Oiassa (lausutaan muuten "ia") auringon­lasku­maisemalla varustetut ravintolat ovat aika tyyriitä, mutta kokemus on ehdottomasti sen arvoinen! Tosin mielestäni myös Firan ja erityisesti Firostefanin auringon­laskut ovat vähintään yhtä upeita!

Jokirapu-parsarisotot ja lasit valkoviiniä auringonlaskun kaveriksi Oiassa

Cheers to Santorini!

Näkymät illallisravintolasta

Oian alue on tunnettu tuulimyllyistään

2. Tutki Oian teitä, kujia ja portaikkoja!

Oiassa riittää kauniita kujia ja joka paikasta putkahtelee näkyviin houkuttelevia terasseja, söpöjä pikku uima-altaita ja kauniita tuulimyllyjä! Annetaan tässä kohtaa kuvien puhua puolestaan! 👇🏼

3. Take the cable car ride

Cable Car kulkee Firasta Santorinin vanhaan satamaan. Matka kulkee jyrkkää rinnettä ja matkalla voi ihastella mm. lahdella kelluvia risteily­aluksia. Kyyti kustantaa 6€/suunta ja vaijerilla kulkeva koppi liikkuu hyvin ripeästi. Aamulla satamasta ylös ja iltapäivällä Firasta alaspäin on järkyttävät jonot, mutta muutoin cable carilla pääsee kulkemaan kätevästi!

Myös aasit kulkevat Santorinilla Vanhan sataman ja Firan väliä, mutta älä missään nimessä tue tätä toimintaa! Aasiraukat seisovat ja kulkevat koko elämänsä jyrkkää mukula­kivitietä ylös ja alas kyydittäen ajattelemat­tomia turisteja. Silloin kuin kyyditettäviä ei ole tarpeeksi, saatetaan ne kiinnittää pää kiinni seinään, jossa ne joutuvat seisomaan paikallaan ilman mahdollisuutta liikahtaa suuntaan tai toiseen. Aaseja on reitillä useita satoja ja tie on täynnä niiden jätteitä.

4. Ota aurinkoa Santorinin mustahiekkaisilla rannoilla

Santorinilla on useita musta­hiekkaisia rantoja – niiden väri johtuu muuten hiekan sisältämästä vulkaanisesta basaltista ja obsidiaanista. Me vierailimme rannoista Perissassa, Kamarissa ja virallisesti The Black Beach nimeä kantavalla rannalla. Oma suosikkini näistä oli ehdottomasti Perissa! Kaunein, mustin ja hienoin hiekka ja ihastuttava rantakatu. The Black Beachillä sai olla aivan rauhassa, mutta se on aika hankalan matkan päässä. Paikan päällä oli 2 ravintolaa, muttei juuri muuta. Kamarissa on taas eniten palveluja ja ravintola­tarjontaa, mutta ranta itsessään oli kivisempi kuin Perissa. Myös lento­koneet lensivät matalalta Kamarin rannan yli (mikä toisaalta oli ihan hienokin nähdä).

Tämä Perissan ranta oli ehdottomasti kivoin!

Perissassa hiekka oli todellakin mustaa

Perissan rantabulevardin varrelta

Rantabaari Perissassa

The Black Beach Santorinilla

5. Uiskentele Red Beachin poukamassa

Rantana Red Beach ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta rantakaistaleen ylle kohoava punainen upea kallioseinämä oli omiaan varastamaan huomion! Matka Red Beachille menee niin ikään punaista kallioista kinttupolkua pitkin. Paikalle on kätevin matkata bussilla, sillä parkkipaikan löytäminen oli hyvin haastellista.

Punainen kallio vaihteli väriä oranssih­tavasta viinin­punaiseen

Rannalle kulku kävi pientä kinttupolkua pitkin

Rantakaistale oli kapea, mutta värit upeat!

6. Ihaile White Beachin maisemia

Emme valitettavasti päässeet reissullamme kohteeseen, kun autotietä ei ollutkaan olemassa siellä, mihin se oli Google Mapsissa merkitty. Paikan päälle pääsee kuitenkin veneellä, joita kulkee Red Beachiltä ja Black beachiltä. Kuvista katsottuna vaikuttaa kyllä upealta rannalta!

7. Käy suloisessa Pyrgosin kylässä

Löysimme suloisen Pyrgosin kylän vahingossa matkatessamme bussilla Perissaan, sillä se sijaitsi reitin varrella. Pyrgos on valkoisia rakennuksia ja kirkkaan sinisiä ovia – oikea Kreikan perikuva. Poikkesimme Pyrgosissa kukkulan päällä olevan kirkon tornin juurella nauttimassa lasit jääkylmää spritziä. Kaikin puolin ihastuttava paikka!

Pyrgosin kukkulan päällä kohosi molemmin puolin vastaavia kirkkorakennuksia

Spritzer maistui erityisen hyvältä kuuman rantapäivän jälkeen

Pyrgos oli täynnä söpöjä pikkukujia

Siinä ensimmäinen suositte­lupostaus Santorinista! Mikä listan kohteista olisi sun ensimmäinen valinta?

Muista lukea myös toiset 7 matkavinkkiä Santorinille, niin saat reissustasi varmasti kaiken irti!

Ps. Jos et ole vielä perehtynyt Santorinin kohde­tietoihin ja erityisesti siihen, paljon matkailu Santorinilla maksaa, niin olen tehnyt siitä kattavan paketin.

Ps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!

Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara

♡: Sara

Herättikö teksti ajatuksia? Jätä kommentti! 🫶🏼