Skip to content
All posts

Mitä tulee tietää, kun suunnittelee Amalfi Coastin road­trippiä?

Olin haaveillut Amalfi Coastin roadtripistä niin pitkään kuin kyseisen paikan olemassaolo oli minulle ollut selvillä. Päätin, että pyöreiden vuosien täyttäminen (30!!) jos jokin on sopiva syy pistää haave toteen! Amalfi Coastin roadtrip osoittautuikin ehdottomasti parhaaksi reissuksi, joka tällä reissunaisella on plakkarissa!

Tulen tekemään Amalfi Coastista postaussarjan, sillä niin paljon reissusta ja sen kohteista riittää kerrottavaa! Aloitan nyt kuitenkin kertomalla matkasta yleisellä tasolla ja avaamaan roadtirpin kulkua. Samalla annan vinkkejä matkan suunnitteluun, nostan esiin Amalfi Coastilla ajamiseen liittyvää infoa ja kerron, mitä tulisi huomioida, jotta roadtripistä tulee mahdollisimman onnistunut!

Reissumme ajoittui heinäkuun puolenvälin tienoille. Italia oli tällöin vihreän listan maa matalan ilmaantuvuuslukunsa (alle 20) takia ja sieltä sai vapaasti palata Suomeen. Me kävimme kuitenkin testeissä ennen ja jälkeen paluumme, koska halusimme varmistua, ettemme tuo epätoivottuja tuliaisia mukanamme. Myös ennen Italiaan menoa kävimme testattavana, mikä olikin ehto Italiaan pääsyyn (myös kaksi rokotusta tai sairastettu tauti avaavat Italian portit). Lisäksi ennen matkaa täytyi täyttää EU Digital Passenger Locator Form -lomake. Lisää korona-ajan matkailuun liittyvää tietoa jaoin Iltalehden minusta ja Amalfi Coastin matkastani tekemässä jutussa.

Positano kokemuksia

Taustalla Positanon talorivistöt, joista en meinannut saada tarpeekseni

Amalfin roadtrip

Tällaiset näkymät avautuivat Sorrentoon saavuttaessa

Amalfi Coastin road­tripin kulku

Amalfi Coastin roadtrippimme kesto oli 9 yötä. Se alkoi ja päättyi Napoliin, jonne lensimme Helsingistä. Lähes jokaiselle yölle oli oma majoituksensa, mutta Sorrentossa ja Amalfi Townissa yövyimme kummassakin kahden yön verran. Roadtrip-kohteena Amalfi Coast oli täydellinen, kun autolla siirtymät olivat vain nimellisiä. Lisäksi korkealla kallion reunalla kulkevalta tieltä maisemat olivat jatkuvasti huikeat! Matkaan sisältyi upeita ja niin erilaisia kohteita toinen toisensa perään.

Seuraavaksi infoa roadtripin vierailupaikoista. Jaan vinkkejä majoituspaikan valintaan ja hotellisuosituksia erikseen tulevassa postauksessa!

Napoli

Suoria lentoja oli heikosti saatavilla, niin päädyimme bookkaamaan vaihdolliset lennot Napoliin. Ne sai todella edulliseen hintaan, mutta meille kävi niin, että menomatkalla iltalentomme oli sen verran myöhässä, ettemme ehtineet jatkolennolle. Tästä syystä vietimme reissumme ensimmäisen yön Pariisin lentokenttähotellissa Air Francen piikkiin ja jatkoimme matkaamme Napoliin aamulla.

Napolissa majoituimme keskustassa, mikä oli hyvä päätös, sillä sieltä käsin oli helppo tutustua kaupunkiin tehokkaasti. Ensimmäisen päivän kiertelimme kaupungilla nauttien tunnelmasta, tehden ostoksia ja maistellen italialaisia herkkuja. Toisena päivänä vuokrasimme auton ja suuntasimme Vesuviuksen tulivuorelle (kirjoittelin Instagramiini vinkkejä Vesuviuksella vierailuun) ja Pompeijin rauniokaupunkiin.

Quartieri Spagnoli Napoli

Quartieri Spagnoli Napolissa huokuu vanhaa italialaista kaupunkielämää

Vesuvius kokemuksia

Vesuviuksen rinteillä

Pompeiji rauniokaupunki

Pompeijin rauniokaupungissa

Sorrento

Pompeijista matka jatkui Sorrentoon, jonne ajoi n. 50 min. Majoituimme siellä kaksi yötä, sillä yksi päivä oli varattu Caprin saarella vierailulle. Sorrentossa tutustuimme eloisaan pikkukujien täyttämään kaupunkiin, sen satamaan ja mm. syvässä rotkossa lymyilevään vanhaan makaronitehtaaseen.

Sorrento kokemuksia

Sorrenton satamassa (Marine Piccola)

Capri

Lauttoja Caprille lähtee Sorrenton satamasta. Lippuja lautoille (4 eri yhtiötä) saa netistä, mutta myös sataman matkatoimistoista. Lauttamatka kestää n. 20 min ja edestakainen matka maksoi n. 40€ / nenä. Sorrenton matkatoimistoista pystyy ostamaan myös Caprilla järjestettäville venereissuille lippuja edullisemmin kuin Caprilta. Ostimmekin jo valmiiksi Sorrentosta vajaan kahden tunnin kestävän Capri Island Tour -risteilyn saaren ympäri (n. 15€ / hlö).

Muutoin tutustuimme Caprin nähtävyyksiin kävellen ensin noustuamme satamasta Caprin kaupunkiin funikulaarilla. Caprilta avautui muuten uskomattoman upeat maisemat, joita oli hyvä ihailla saarta kiertäviltä reiteiltä käsin. Caprilta löytyy myös korkeuksissa kulkeva tuolihissi, jota ei kannata jättää välistä! Tein Caprilla vierailusta Instagramiini reelin, jossa pääsee tsekkaamaan Caprin parhaat nähtävyydet! Päivän päätteeksi palasimme takaisin Sorrentoon. Capri onkin oiva päiväretkikohde, kun se on niin tiuhaan liikennöity!

Capri kokemuksia

Taustalla Caprin kuuluisat Faraglioni-kalliot

Positano

Amalfi Coastin ensimmäinen virallinen kohde oli kuvankaunis Positano. Sinne ajoi Sorrentosta noin puoli tuntia. Jos Caprilla upeita maisemia tähditti meri ja sieltä nousevat majesteettiset kivimöhkäleet, niin Positanossa maisemat tarjosi jyrkillä rinteillä kohoavat suloiset pastellinväriset talorivistöt ja hienohiekkainen ranta. Positano on ehdottomasti Amalfi Coastin ylellisin kohde ja se näkyy hinnoissa. Siellä vierailua ei kannata kuitenkaan missään nimessä skipata!

Positano kokemuksia

Positanon maisemat hotellilta alas kylään kävellessä

Praiano

Pienempi Praiano on aivan Positanon kainalossa, joten Positanossa voi vierailla myös sieltä käsin. Meillä oli kuitenkin kummassakin oma hotelli. Praiano on hyvin pieni suloinen kylä, mutta sieltä saa edullisemmin paremman hotellin. Itse varattiin sieltä hulppea majoitus synttäripäiväksi. Praianon kylässä on hieno pieni kirkko (Church of St. Gennaro), jossa kannattaa käydä sisällä asti. Rannalle vievä pitkä kiemurainen tie kannattaa myös kulkea, jotta pääsee tsekkaamaan sieltä avautuvat maisemat ja siemailemaan drinkkiä rantaclubille.

Praiano kokemuksia

Santa Maria Assunta -kirkko Praianossa

Amalfi Town

Praianosta Amalfin kaupunkiin ajaa n. 30 minuuttia. Siinä matkalla on myös monia nähtävyyksiä, joilla kannattaa pysähtyä. Suosittelen käymään esimerkiksi Fiordo de Furoressa, jossa kävin ottamassa 30v synttärikuvat, sekä Grotta dello Smeraldossa eli Emerald Grottossa, joka on smaragdin väristä vettä sisällään pitävä luola, johon pääsee soutuveneellä.

Amalfi Town on Amalfi Coastin kohteista mielestäni turistein, mutta siltikin viihtyisä! Siellä on hyvät rannat ja paljon putiikkeja ostoksia varten. Majoituimme Amalfi townissa kaksi yötä, sillä yksi ilta varattiin korkealla vuoristossa sijaitsevassa Ravellon kylässä vierailuun.

Fiordo de Furore Italia

30v synttärikuvat otettiin Fiordo de Furoressa

Amalfi kokemuksia

Yksi aamupäivä vietettiin kokonaan Amalfi Townin rannalla

Ravello

Amalfi Townin keskusaukiolta/satamasta lähtee busseja Ravelloon. Bussilippuja voi ostaa viereisestä kioskista 1,30€ hintaan. Kiemuraisen tien kulkeminen vuorille vei bussilta noin 20 minuuttia. Ravellon pieni kylä on noin 365 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on asutettu jo 100-luvulla roomalaisten toimesta. Historiallisena kohteena sinne ei saa ajaa autolla (vain asukkaat), joten bussikuljetus oli sopiva ratkaisu. Ravello on upeiden näköalojensa lisäksi tunnettu hienoista huviloistaan, ruuasta, viinistä ja musiikista. Ravellossa järjestetään vuosittain (17.-28.8.) yksi Italian tunnetummista musiikkifestivaaleista, joka oli käynnissä vierailumme aikaankin.

Pompeiji rauniokaupunki

Maisemat Ravellossa siljaitsevalta Villa Rufololta

Napoli

Amalfi Townista pääsee useampaan eri reittiä takaisin Napoliin. Itse päädyimme ajelemaan Amalfi Coastin loppuun asti ja kääntymään Napolia kohti ennen Salernon kaupunkia. Matka-aika oli tällöin noin 1 h 20 min. Jos aikaa on, kannattaa ehdottomasti käydä myös Salernossa! Napolissa vietimme viimeisen päivän koluten keskustan kortteleita ennen kuin majoittauduimme lentokentän vieressä sijaitsevaan hotelliin aikaista aamulentoa varten.

Napoli kokemuksia

Napolilaista katukuvaa

Amalfi Coastin road­tripin muisti­lista

Amalfi Coastilla siirtymät ovat tosiaan niin lyhyitä, ettei roadtripille vaadita mitään erityisvarusteluja mukaan, mutta on joitain autoiluun liittyviä asioita, joita on hyvä tiedostaa etukäteen!

Auton vuokraus Amalfi Coastille

Auto kannattaa vuokrata luotettavalta palveluntarjoajalta hyvissä ajoin, niin säästää hinnassa pitkän pennin. Kannattaa tiedostaa, että Italiassa vuokrausehdot ovat tiukat, toisin kuin monissa Euroopan muissa maissa (kuten Portugalissa tai Kreikassa). Pääkuski tulee olla jo varausvaiheessa tiedossa, sillä sitä ei voi enää myöhemmin välttämättä vaihtaa. Pääkuskilla tulee myös olla luottokortti mukana, jotta vuokraus ylipäätään onnistuu. Autoa täytyy olla noutamassa sovittuun aikaa ja palautuksen myöhästymisestä rapsahtaa mojovat lisämaksut. Yhdensuuntaiset vuokraukset ovat mahdollisia tiettyjen noutoasemien välillä. Siitä veloitetaan yleensä kuitenkin lisämaksu. Auto kannattaa tietenkin myös kuvata ennen lähtöä, jotta mahdollisissa ongelmatilanteessa voi todistaa esimerkiksi syyttömyytensä kolhuihin.

Nopeus­rajoitukset Italiassa

Italiassa moottoriteillä nopeusrajoitus on 130 km/h, moottoriliikenneteille 110 km/h, kaupunkialueella 50 km/h ja muilla teillä yleensä 70-90 km/h. Nopeutta valvotaan kameroilla ja ylinopeussakot löytävät tiensä myös Suomeen.

Ajaminen Amalfi Coastilla

Tiet ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa Napolin ja Amalfin alueella. Luonnehtisin liikennekulttuuria hyvin joustavaksi, mutta mitään sekopäistä liikenne ei missään nimessä ole. Vilkkua ei kuitenkaan käytetä kovin säntillisesti ja ryhmittäytyminen on aika tuntematon käsite. Sieltä mennään mistä mahdutaan ja muille annetaan myös hyvin tietä. Moottoriteillä keskimmäinen kaista on ohitusta varten.

Suomen ajokortti riittää. Kännykän käyttö ajaessa on Italiassakin kielletty ja rattijuopumusraja on 0,5 promillea, mutta nuorille kuskeille ja ammattikuskeille on nollaraja. Zona Trafico Limitato (ZTL) -kyltillä varustetuille alueille on ehdottoman kiellettyä ajaa moottoriajoneuvolla (ilman erillistä ajolupaa). Niitä on monien kaupunkien historiallisissa keskustoissa (esim. Ravello) ja muilla historiallisesti merkittävillä alueilla. Paikoissa on myös kamerat, joten kieltoa rikkoneille rapsahtaa sakot.

Tie­tullit Italiassa

Napolista Amalfi Coastille kulkee moottoritie (Autostrada A3), joka on huomattavasti nopeakulkuisempi kuin ympäröivät pienemmät tiet. Matkalla on kuitenkin tietulleja. Niistä monissa käy kortti, mutta ei kaikissa, joten käteistä on ehdottoman tärkeää varata. Yhden tietullin hinta oli 2,10 € ja sen joutuu maksamaan tielle tullessa ja tieltä poistuessa.

Tankkaus Amalfi Coastilla

On hyvä tietää, että huoltoasemat ovat yleensä auki vain klo 7-12:30 sekä uudelleen klo 15:30-19. Lisäksi useimmat asemat ovat kiinni sunnuntaisin. Moottoriteiden varsilla huoltoasemat saattavat olla kuitenkin auki 24 tuntia vuorokaudessa. Vaikka polttoaine on Italiassa kallista, niin Amalfi Coastin rodtripin bensoihin meni vain 23 €. Matkaa kertyi (Napolista Amalfi Coastin läpi takaisin Napoliin) yhteensä vain noin 170 km.

Pysäköinti Amalfi Coastilla

Amalfilla on äärimmäisen vähän parkkipaikkoja. Niiden hinnat ovat kaupunkialueella myös pilvissä. 8 €/h on aivan normaali veloitus Amalfilla ja siltikään paikkoja ei tahdo löytyä. Kannattaakin suosia majoituksia, joihin kuuluu ilmainen parkki (ovat harvassa) tai hyödyntää hotellien tai autohallien vuorokausipysäköintiä, sillä se on suhteessa halvempaa (n. 30 €/vrk). Myös nähtävyyksille pysäköinti autolla on ongelmaista, sillä tien varsilla on hyvin niukasti levikkeitä, joille jättää kulkupeli. Ravintoloiden ja kauppojen pihat saattavat veloittaa myös pysäköinnistä. Kun tähän asennoituu valmiiksi, niin pysäköinti ei sitten tuota harmaita hiuksia itse matkalla.

Blue zones -parkkialueille saa pysäköidä maksutta, mutta ne vaativat parkkikiekon käyttöä (saa mm. turistien neuvontapisteistä ja huoltoasemilta) ja pysäköinti on yleensä sallittu korkeintaan tunniksi. Katujen varsille saa pysäköidä vain oikealle puolelle. Näitä blue zones -alueita on niukasti ja niillä ei juuri ole vapaita paikkoja. Onneksi Amalfi Coastin kaupungit ovat pieniä ja niissä voi helposti kulkea jalan. Esim. Positanossa kulkee ainoastaan yksi yksisuuntainen kehätie, jota pitkin pääsee kulkemaan kätevästi myös bussilla. Vaikka olisi ylhäällä kukkulalla, niin jalkaisinkin kipaisee aivan ytimeen alle 20 minuutissa, joten autottomuus ei haittaa.

Ajaminen Amalfi Coastilla Positanon maisemat illalispöydästä ihailtuna

Amalfi Coastin roadtripin kulkuun ja kokemuksiin reissusta pääsee tutustumaan myös Instagramini kohokohdista (Napoli, Amalfi Coast I ja Amalfi Coast II)

Oletko käynyt Amalfi Coastilla? Mitä kohdetta siellä suosittelisit näiden lisäksi? Tai mitä jäi päällimmäisenä mieleen? Itse voin koko sydämestäni suositella Amalfi Coastia matkakohteena. Nyt kun siellä oli tavalliseen verrattuna vain murto-osa turisteista, niin reissulla ei tarvinnut kärsiä ryysiksestäkään!

Ps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!

Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara

♡: Sara

Herättikö teksti ajatuksia? Jätä kommentti! 🫶🏼