Torremolinos yllätti positiivisesti
Voin todellakin sanoa, että Torremolinos yllätti erittäin positiivisesti! Ei juurikaan suomalaisia, ei känniläisiä, tosi vähän lapsiperheitä, todella kaunista ja puhdasta, paljon palveluja ja putiikkeja, muttei yhtään tyrkytystä. Torremolinos oli kaukana perinteisestä turistirysästä (ainakin näin touko- ja kesäkuun vaihteessa)!
Torressa meillä oli yksi agenda: nauttia olostamme! Keskityimme siis ihan vain auringonottoon, herkutteluun ja oleskeluun. Aktiviteetteja olisi kyllä löytynyt ja aluksi meidän pitikin vierailla mm. krokotiilipuistossa, mutta se sivuutettiin lopulta tarkoituksella. Yksi juttu jäi tosin vähän kaivelemaan hampaan koloon: oltaisiin haluttu mennä riippuliitämään narun päähän moottoriveneen perään ja sitä juuri ei tuntunut olevan tarjolla juuri missään. Noin muuten olen kyllä erittäin tyytyväinen Torren antiin.
Hotellimme Natursun oli pienellä kukkulalla lyhyen kävelymatkan päässä La Carihuela rannan rantabulevardilta, jonne hipsimmekin lähes joka aamu tervehtimään merta. Se olikin place to be, sillä pieni tuulenvire oli enemmän kuin kohdallaan paahtavassa helteessä ja pulahdus viileään meriveteen teki hyvää tasaisin väliajoin. Tie rannalle vei pienen aukion läpi, jota koristi suurikokoinen suihkulähde. Aukiolta lähti kolme rannansuuntaista katua, joiden varrelle suurin osa ravintoloista ja putiikeista oli keskittynyt. Rantabulevardi oli itsessään 7 km pitkä, joten sen varrelle mahtui paljon kaikkea. Tykättiin kokeilla joka päivä uusia ravintoloita ja vierailla uusissa liikkeissä, mutta nopeasti löysimme parhaat paikat mm. aurinkopedin vuokraamiseen ja maistuvimpien jäätelöiden valintaan.
Kävelyllä La Carihuela -rannalla
Vakipaikkamme aurinkopedit
..ja aurinkotuolirivit
La Carihuelan rantaviiva
Näkymä hotellihuoneesta
Hotellia vastapäätä olevia luxusasuntoja
Hotellillamme oli myös poreallas
Hotellin uima-altaalla rentoutumassa kirjaa lukien
Natursun hotellilta
Aukion suihkulähde
..ja vähän muuta miljöötä
Rantakatujen päädyn asuintaloja
Yksi kaduista aamulla ennen lounasaikaa
Näkymä rannalle tultaessa
Eihän näyttänyt pahalta turistirysältä? : D
Ps. Voit tutustua Malagan matkavinkkeihin alta:
Matkavinkkejä Malagaan
Malagan matkavinkit Osa 2
Pps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara