Noviisin odotukset Lapin vaellusreissulle
Arvatkaa kellä alkaa loma perjantaina? Ja arvatkaapa minne matkustan? Lentokoneen piti laskeutua Mykonoksen romanttiselle pikkusaarelle Kreikassa, mutta sen sijaan saatoin itseni tilanteeseen, jossa istun autossa yli 16 tuntia matkatessani Käsivarren erämaahan, jossa vaellan 40 km ja telttailen kolme yötä.. Aika jännä käänne täytyy sanoa!
Kyseessä on ensimmäinen vaellukseni Lapissa. Lähtökohta on se, että olen kerran aika tasan 7 vuotta sitten käynyt retkeilemässä Helvetinjärvellä Tampereella yhden teltassa vietetyn yön verran. Vaellusmatkaa tuli tällöin muistaakseni n. 10 km suuntaansa. Eikä mulla ollut mitään kannettavaa mukana.
Kokemuksesta ei myöskään jäänyt hyvät muistot, sillä en saanut teltan kovan alustan (ja kuorsauksesta johtuvan äänihaitan) takia nukuttua ja takastulomatkalla vaelluskenkäni varsi tuntui porautuvan sääriluusta läpi. Lopputuloksena kävelin puolet matkasta ilman kenkiä. Se ei tosin haitannut paljoa, kun oli pitkospuut, joilla kävellä..
Nyt toivon kokemuksen olevan huomattavasti parempi! ..Ainakin mulla on uudet vaelluskengät, jotka aion ajaa sisään tässä viikon aikana! Olen aika innoissani lähdössä reissuun, sillä saan taas uusia kokemuksia, näen uusia paikkoja ja pääsen testaamaan itseäni!
Sainkin ajatuksen koota tänne noviisina olettamukset, jotka mulla on tulevasta vaellusreissusta! Niitä voikin sitten vertailla kokemuksiin reissun jälkeen. Btw mitään hajuahan mulla ei ole minne päin Käsivarren erämaa-aluetta tarkalleen ottaen ollaan menossa.. Onneksi mukaan tulee kokenut eräilijä!
Olettamukset vaelluksesta Lapissa
Sääskiä ei ole paljoa, koska mennään Käsivarteen, jossa ei ole puustoa. Jostain kumman syystä mut kuitenkin laitettiin ostamaan puoli kroppaa peittävä hyttysverkko.. Näillä mietinnöillä ostan myös purkin hyttysmyrkkyä!
Erämaassa on täydellisen hiljaista, koska siellä ei ole myöskään paljoa eläimiä. Näin ollen olen myös turvassa pahimmilta painajaisiltani karhuilta.
Säät voivat vaihdella miten sattuu.. yhtäkkiä voi sataa ja tuulla hulluna, kun jäämeri ja tunturit ylläpitävät epävakaata ilmastoa. Olen myös valmistautunut siihen, että öisin on kylmä. Mulle on puhuttu lähelle nollaa menemisestä, mitä en toki arvosta näin heinäkuussa. Kylmässä tosin nukkuu paremmin. Toivon kuitenkin reissulle enemmän aurinkoa kuin sadetta!
Oletan, että nukun teltassa ilmapatjasta ja makuupussista (sekä edellä mainitusta hiljaisuudesta ja viileydestä) johtuen makeasti!
Toivon, että pidän ympäröivää karua luontoa kauniina. En kuitenkaan yllättyisi, jos ruskea puuton maa ei täysin vastaa luontoon kohdistuvaa kauneuskäsitystäni. Tosin ainakin erilaista siellä tulee olemaan ja on aivan mahtavaa päästä näkemään monipuolisemmin Suomen luontoa.
Vesistöjä, pikkujärviä ja puroja on kaikkialla. Nopeasti virtaavaa puhdasta juomavettä löytää helposti. Tai näin mulle on uskoteltu.
Mua jännittää miten peseytyminen onnistuu. Olen toki avantouimari, mutta jutun juoni piilee siinä, että suorituksen jälkeen pääsee saunaan. Yritän käydä ainakin kerran jossain (hyisessä) tunturijärvessä pesulla/uimassa! Naaman pesun hoidan pääasiassa misellivedellä.
Ruoka maistuu kuulemma vaelluksilla taivaalliselta. Tätä en ihmettele kyllä yhtään, kun sen eteen on uurastanut niin paljon! Ruoka on mulle ihan äärimmäisen tärkeä asia, enkä tiedä miten kuivaruoat tulevat mua tyydyttämään.
Toisaalta mies on luvannut kalastaa taimenta, joka maistuu aivan varmasti!
Aion mussuttaa iltaisin irtokarkkia ja olla onnellinen!
Vierotun puhelimestani (tai ainakin somesta) ja se tulee tekemään hyvää!
Uskon, että käydään mielenkiintoisia ja syvällisiä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä. ..Vastapainona varmaan pelataan kävellessä sanapelejä!
Rinkka tulee painamaan ja mun hartiat kokee kovia. Painoon ja kipuun kuulemma tottuu nopeasti (esim. parin tunnin jälkeen), mutta tätä on vaikea uskoa. Uskon, että jossain kohtaa voi iskeä pikkukiukku/turhautuminen.
Tästä päästäänkin siihen hauskaan faktaan, etten oo koskaan pitänyt mun tulevaa rinkkaa selässä. Se on lainarinkka, joka piti tuoda Espooseen kokeiltavaksi, mutta tämä lähettiherra päättikin pyöräillä TAAS Nastolasta pääkaupunkiseudulle, minkä takia rinkka jäi sinne vasta reissun alussa mukaan napattavaksi. Voitte kuvitella kuka kuulee kunniansa, kun rinkka osoittautuu aivan väärän kokoiseksi ja epämukavaksi..
Pakkaan hyvin vähän mitään ylimääräistä matkaan. Olen tehnyt tiettyjä hankintoja reissua varten.
Pakkauslista 3:n yön vaellukselle
Se hyttysverkko Ja sääskimyrkky
5 sukat
Villasukat
3 alushousut
2 urheiluliivit
Treenihousut
Softshell-housut
Kerrasto
2 t-paitaa
Fleecepaita
Gore-Tex -takki
Kevytuntuvatakki
Vaelluskengät
Neopreenitossut
Hanskat
Lippis
Pipo
Aurinkolasit
Ohut retkipyyhe
Kevyt istuinalusta
Luha
Kuksa
Lautanen
Puukko
Juomapullo
Taskulamppu
Pieni purkki tiskiainetta
Keittiösieni
Pieni purkki saippuaa
Pieni purkki käsidesiä
Pieni purkki misellivettä
Pieni purkki kasvorasvaa
Dödö
Rakkolaastareita/sähköteippiä
Sideharso
Lääkkeet
Paperia
Powerbank + johto
Roskapussi
Ruoat
Suolaa
Mies hoitaa mukaan kaiken majoittumiseen liittyvän ja ruoantekovälineet + kaasupatruunoja. Kannan kuitenkin oman makuupussini ja -alustani.
Nää mun olettamukset kuulostaa kieltämättä vähän negatiivisilta... Mutta toisaalta, kun varautuu pieneen kärsimykseen, niin voi sitten paremmin nauttia niistä hyvistä hienoista jutuista, joita toivottavasti on luvassa! Koitan ainakin ottaa mukaan edellisten lisäksi avoimen mielen ja extrapätkän pitkää pinnaa!
Vaelluksen jälkeen jatkamme autolla kohti Norjaa ja Lofootteja. Eräilyn jälkeen yöt hotellissa tuntuvat varmasti erityisen ihanilta! Odotan Lofooteille pääsyä superpaljon, mutta aivan mielelläni menen vähän eräjormailemaan ennen sitä!
Onko teillä kokemuksia vaellusreissuista? Mikä niissä on ollut hienointa ja mikä hirveintä? Tervetuloa muuten seuraamaan mun matkaa Instagramiin!
Ps. Nää kuvat on todellakin vain kuvituskuvia, eivätkä ne yritä mitenkään liittyä eräilyyn D:
LUE MYÖS:
Noviisin odotukset Lapin vaellusreissulle
Lofootit: Devil's Gate eli Djevelporten
Vinkkilista vaellukselle ja parhaat vaelluseväät
Pps. Kaikki matkailua käsittelevät postaukseni löydät kootusti Travel à la Sara -tägin alta!
Pysy menossa mukana myös Instagramissa: lifealasara ja Facebookissa: Life à la Sara
♡: Sara